maanantai 16. huhtikuuta 2018

Hiukan kuulumisia meidän leveyksiltä

Nämä ekat kukkijat kaunistavat pihaa värillään, mutta vain ikävä kyllä lyhyen aikaa. Ruoho jo hyvin kasvanut mutta tuota ei leikata vaan se saa kasvaa heinäksi, joka sitten kerätään talteen.


 Etupihalla ruoho vielä vaiheessa, siellä meillä oli "uima-allas" koko talven, eli vettä riitti ihan uimiseen asti. Nurmikon hoidot vielä vaiheessa mutta hiljaa hyvä tulee. Koiruli auttaa parhaansa mukaan. Taustalla meidän ainoa koivu jo vihertää! Etupiha ei ole ollenkaan mikä puutarhalehtien näytös niin oli pahassa jamassa, mutta ainakin ruohosipulia tulee :)


Tässä tuo koivu lähempänä, ei oikein saanut hyvää kuvaa kun aurinko paistoi ja kännyllä otettua. Mutta vihertää se. Lämpötilat olleet 20 hujakoilla ja onneksi  hiukan satanutkin, on meinaan siitepölyä jo ilmassa kivasti ja sen huomaan! Olen koivulle allerginen ja monelle muullekin, mutta ei se tahtia haittaa, vaan hidastaa :)

Näin täällä tänään ja koholavaankin sain jo laitettua vaikka mitä, mutta siitä oma postaus.

Mukavaa viikkoa kaikille tasapuolisesti!

11 kommenttia:

  1. Aivan mahtavaa nähdä keväisiä kuvia sieltä. Täällä meillä on vielä lunta vaikka nyt on ollut tosi lämpimiä päiviä ja lumet sulavat kohisten ja joessa veden pinta on nousussa siis tulvat kohta käsillä. Hyvää kevään jatkoa sinulle! Vaikka sielähän taitaa olla jo kohta kesä.Puutarhurintytär puutarhurintytar.blogi.net

    VastaaPoista
  2. Ihania kevätkuvia! Meillä on kanssa jo lumet sulaneet ja sipulikukat pilkistelevät maasta, tosin eivät kuki vielä. Mukavaa seurata päivittäin miten kevät etenee kohisten. Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle☀️

    VastaaPoista
  3. Hienot keväiset kuvat!
    Me saamme vielä odottaa jonkin aikaa, että päästään tuohon pisteeseen:)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista, kevättä ilmassa mikä sen mukavampaa :)

    VastaaPoista
  5. Oi teillä kevät on jo hurjan pitkällä. Tuo onnenpensas on todella upean näköinen!

    VastaaPoista
  6. Niin kauniit keväiset, jos ei jo ihan kesäisetkin kuvat sieltä!
    Keltainen kukkiva pensas ihan todella kaunis!

    VastaaPoista
  7. Hieno onnenpensas. Löysin juuri tänne ja jäin lueskelemaan vanhempia juttuja. Terkuin Katja paleredrose.blogspot.fi

    VastaaPoista
  8. Kiitos Mari, Harakka ja paleredrose kommenteistanne :) Tulen vastavierailulle.

    VastaaPoista
  9. Tuo onnenpensas on aivan ihana.. se tuo mieleen aina nuoruuteni keväät.
    Ihana koiruli siellä myös.♥

    VastaaPoista
  10. Upea onnenpensas ja ihana koiruli! Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit kommentin. Tulen mielelläni vastavierailulle.