tiistai 29. elokuuta 2017

Kurkumaa ja terveyttä?





Paljon on kirjoitettu kurkumasta ja sen vaikutuksista elimistöön.Itse olen käyttänyt kurkumaa monia vuosia ruanlaitossa, lisään kaikkeen mihin se vähänkin sopii mukaan, risotot, kanaruat, liharuokiin, kasvissosekeittoihin, juomiin. Ei tuota tarvitse paljoa laittaa ja se kirpeän maun saa pois kun laittaa sen niin että ruoka vielä hautuu jonkin aikaa, näin kurkuma muuttuu miedommaksi maultaan.Jos teen juoman itselleni laitan teelusikallisen ja ruokiin samoin tai hiukan vähemmän. Tuossa kuvassa on  huoneenlämpöistä vettä 3dl sekoitettuna teelusikalliseen kurkumaa ja annan sen seistä jonkun aikaa.

Mikä on kurkuman salaisuus? Tutkijat ovat sitä mieltä että kurkuman salaisuus on sen kurkumiini. Niiden vaikutus elimistöön hilliten tulehdusta. Jos mietitään tulehduksellisia sairauksia niin mieleeni tulee heti reuma, niveltulehdukset, ihottumat, astma, psoriasis ja tavalliset flunssat. Itselläni on noista astma, nivelpsori ja ja psoria päänahassa, allergiaa=ihottumat  ja myös nämä mainitaan erilaisissa tutkimuksissa. Flunssaa en ole sairastanut muutamaan vuoteen tai muitakaan virusperäisä tulehduksia.

Keväällä olin aivan hirveessä kunnossa noiden perussairauksieni kanssa. Ja jälleen piti kääntä katseeni siihen mitä syön tai en ole syönyt! Pidän itselläni kurkumakuureja, eli käytän juomana sitä kolmesta neljään viikkoa ja sitten taas taukoa. Tämä sen takia että käytän muitakin yrttejä. En halua kuormittaa elimistöäni vaan jaan nämä yrtit joita käytän kuureihin. Ja ainakin minulla tämä toimii näin hyvin.

Kurkumalla on myös maksaa hellivä vaikutus, se auttaa ruansulatukseen. Sillä on antioksidanttista ja bakteereja torjuvia ominaisuuksia. Ja nuo kaksi ovat tärkeitä aineenvaihdunnalle ja se taas on tärkeää siihen miten me voimme. Kaikki johtaa kaikkeen loppujenlopuksi.

Kurkuma on Intiassa yleisessä käytössä, Ayurveda.! Pitää muistaa että länsimainen ruokakulttuuri ja muut tavat-ja tottumukset eroavat keskenään joten myös kurkuman käyttöön pitää käyttää maalaisjärkeään ja muistaa että jos käyttää lääkkeitä on hyvä ensin ottaa selvää sopiiko kurkuma itselle vai ei. Ainakin verenohennuslääkkeiden kanssa tämä ei sovi ja myös raskaana oleville ja imettäville tätä ei suositella, ruokaan lisättynä mausteena harvakseltaan.

Mikään luontaislääke, yrtti, kasvi ei ole ihmeitä tekevää joten se hyvä pitää muistissa. Tutkimukset ovat edenneet ja etenevät koko ajan tämän kurkuman suhteen, myös syöpien hoidossa. Itse en näe mitään estettä tätä käyttää kuurina ja kohtuudella normaalissa ruokakulttuurissamme. Kun on kohtuus mukana ei myöskään länsimainen terveydenhoito omaan itseensä kärsi, eikä lääkeet sodi yrttien kanssa keskenään.

Tänään teenkin risottoa, johon tulee erilaisia kasviksia, porkkanaa, selleriä, herneitä, maissia, pakastesekoitepusseja löytyy sieltä kun täältäkin. Riisiä ja hiukan kanasuikaleita. Sekä Kurkumaa!! Näpprä ruoka iltapalaksi, kevyt eikä sisällä liikoja rasvoja yötä vasten.

Tärkeää on myös se mistä tuotteensa ostaa, eli suosi alan asiantuntijoita/liikkeitä ja lue aina mitä etiketissä lukee! Älä osta jos et saa selvää mitä tuote sisältää tai et ymmärrä tekstiä tai koet sen outona, väärennöksiä löytyy myös näiltä tiimoilta, raha ratkaisee. Älä tilaa kiinasta suoraan mikä nykyään näkyy olevan trendinä. Siellä Suomessa ja täällä Saksassa  tutkimukset /tulli/seuranta ovat huippuluokkaa, mutta aina mahtuu porukkaan väärentäjiä, kopioijia jne.


Hyödyllisiä linkkejä:

 https://yle.fi/uutiset/3-9328294, tässä muistutettaan että kohtuus kaikessa!!

 https://tiedebasaari.com/tag/kurkuma/

 http://www.adaptogeenit.com/kurkuma/

https://www.kurkuma-wurzel.info/

 http://www.terveysinfo.fi/uutiset/artikkeli_lue/1002


Lähteet yllä olevat linkit, omat muistiinpanot. Kuva omani eh.


keskiviikko 23. elokuuta 2017

Koreanminttu ja Edelweiss

Agastache rugosa, Koreanminttu, koreaniiso, Blaue Bergminze, Koreaminze.

 Kotoisin Etelä/itä -Aasiasta, kasvaa 60-80 cm korkeaksi. Hyvä perhoskasvi, mehiläiset, ampiaset.Tykkää aurinkoisesta paikasta ja minulla tämä kasvaa matalassa kasvulavassa, koska ympärillä on muuta heinäksi tarkoitettua. Maa-aines on  kuiva, multaa, hiekkaa, hevosenlantaa. Kukinta heinä-syyskuu. Meillä Saksassa monivuotinen. Suomessa näkyy olevan kahta mieltä joillain on onnistunut talvehtimaan, eli ei kovia pakkasia.

Tämä kasvi/yrtti kuuluu Iisojen sukuun ja tunnettavin taitaa olla Yrtti-iiso=anisiiso. Tämä Koreanminttu on miedompi arominen, anikselta tuoksuva. Vaikea erottaa Anisiisosta ainakin omasta mielestäni. Käyttö  kuivattuna koristekukkana tai teenä. Mausteeksi sopii myös omatekemiin juomiin, booleihin, kylmiin juomiin, salaatteihin, liharuokiin jos haluaa aniksen makua.  Hyvä lisä myös hilloissa. Itse kasvatan tätä siemenestä ja keräsin osan kokonaisena kuivaukseen kukkineen kaikkineen= kuivakukaksi. Sekä erikseen ilman kukkia teeksi, mausteeksi.  Vasta kasvin kuivuttua rapistelen lehdet pois. Kiva lisä teessä makua antamaan. Voi rohkeasti sekoitella muiden yrttien kanssa.

Koreanmintusta voi käyttää koristeluun myös kukat, esimerkiski kakkujen koristelussa, tai koristeena kattauksessa. Tuo kukan lila/purppuraväri antaa kivan lisän kattaukseen, lautasen koristeena, servetin ympärillä tai pitkänä kasvina kukkamaljakossa. Minulla niin vähän ettei koristeluun riitä.

 Tämä on perinteinen Kiinalainen lääkekasvi, antibakteerisen vaikutuksensa ansiosta soveltuu mm höyryhengitykseen lievittämään yskää, limaneritystä rauhoittavaa, flunssaan. Rauhoittaa myös vatsan limakalvoja. Oma lääkekaappini sisältää jo paljon erilaisia yrttejä ja näille on hyvä tehdä oma pieni etiketti johon kirjoittaa tärkeimmät tiedot, nimi, keräysaika ja mihin vaivaan voi käyttää. Säilytys lasipurkissa, viileässä, kuivassa paikassa.



Jos et itse halua, tai voi kasvia viljellä tai kuivatella ainakin Yrttipajalta löytyy Anisiisoppia. (oma valintainen mainos)






Edelweiss, Leontopodium alpinum, Euroopanalppitähti. Kukat yön kiinni ja aamulla, lämpimässä taas avautuvat. Sopii kivikkopuutarhaan. Korkeus 15-20cm. Voi myös kuivattaa kuivakukaksi ja leikkokukkana sopiva. Ostin  5 tainta ja hyvin ovat lähteneet kasvamaan. Voi lisätä jakamalla.



Lähteet, omat muistiinpanot, Hyötykasviyhdistys, planzenversand-gaissmayer, omat valokuvat EH.

tiistai 15. elokuuta 2017

Keltavahvero eli kanttarelli metsän kultaa lautasella



Oletko jo käynyt sienessä?

Kanttarelli on todella hyvä ja turvallinen sieni. Sen voi syödä vaikka raakana. Puhdistaminen kuitenkin ensin, ja tähän käytän mieluummin pientä pensseliä jolla se käy käden käänteessä. En kastele sieniä enää eli en puhdista veden kanssa sillä sienet keräävät vettä ja paistaessa pannulla sitä vettä on sitten tarpeeksi eli liikaa.

Satokausi on pitkä kesäkuusta pitkälle syksyyn.  Kantarelli on hyvä ravinnonlähde, se sisältää vähän energiaa, mutta paljon proteiinia. Se on myös hyvä D-vitamiinin ja seleenin lähteenä. Unohtamatta C-vitamiinia ja A-vitamiinin esiastetta karoteiinia, sekä kuituja.

Itse tykkään käyttää tätä sientä kermaisen kastikkeen kanssa tai ihan vain paistettuna sipulin/voin kanssa. Maukas lisä vaikkapa grillatun lihan kaverina. Maustetta voi lisäillä oman maun mukaan, itse suosin lähinnä mustaapippuria.

Risotossa hyvä myös käyttää. Kantarellikeitto vasta hyvää on, mutta tästä satsista siihen ei riittänyt.

Tuoreena nämä kantarellit ovat parhaimpia mutta voit toki niitä myös pakastaa. Se on helppoa. Eli kuumennat pannulla ilman rasvaa, poistuu liika kosteus ja sienen entsyymitoiminta lakkaa ja annat jäähtyä ja sitten rasiaan ja pakkaseen.

Kuivausta en suosittele, sienet muuttuvat sitkeäksi. Makuja tässäkin monia. Mutta jos kuitenkin tykkäät kuivattaa sitten suosittelen sen erän jauhamista, mutta vasta kun otat sen käyttöön ja käytä mausteena erilaisiin ruokiin, näin toimii.
Kuivaus kiertoilmauunissa enintään 40 astetta ja luukku raollaan.
Mieto suolaliemi tai etikkaliemi toimii myös.


Kantarellirisotto on helppo. Vähintään litra sieniä, riisiä 1,5 dl, meillä syöjiä 3, mausteita ainakin mustaapippuria, itse suosin vihanneksia mukaan, pakaste vihannessekoitepussi, siinä voi olla porkkanaa, maissia, herneitä, paprikaa, sipulia mm purjosipulia, mitä itse tykkäät käyttää.
Ensin  sienten puhdistus ja sitten paistaminen myös sipulin, riisien keittäminen ja sitten kaikki samaan pannuun muhimaan. Nuo pakastevihannekset käteviä.
Tästä risotosta voi helpolla tehdä omia sovelluksia, rohkeasti kokeilemalla.
Meillä suositaan risottoa  monesti lauantaisin, koska se on päivä jolloin kaikki ollaan pihahommissa ja risotto valmistuu pian. Jos sinulla ei ole sieniä käyttää, käytä jauhelihaa tms.

Kantarellikeitto, .

500-600 g kanttarelleja pilkottuna
tai
2,5 -3 dl kuivattua kanttarellia
1 sipuli
 nippu persiljaa, noin nyrkillinen
4 rkl voita
4 rkl vehnäjauhoja
1-1,5 l. liha-tai kasvislientä
2 dl kuohukermaa
suolaa ja valkopippuria

Paloittele suuremmat sienet. Hienonna sipuli ja persilja. Sulata voi ja kuullota sipuli. Ripottele mukaan jauhot hyvin sekoittaen, lisää heti liemi ja muista sekoitus ettei synny paakkuja. Lisää lientä makusi mukaan haluatko ohuempaa vai paksumpaa keittoa. Kiehauta ja mausta suolalla ja pippurilla, anna hautua vielä ainakin 20 minuuttia.
Soseuta tasaiseksi. Lisää kerma. Lämmitä koko keitto vielä ja nauti. Koristeluun käy persilja, basilika tai muu josta tykkäät.

Tämä neljälle sopiva. Saatan innostukseni mukaan lisätä myös ruohosipulia, se hyvä kuullottaa tavallisen sipulin kanssa, ellet käytä jauheina, ne muuten käteviä näissä keitoissa. ( Yrttipajalla on hyviä sekoituksia).


Lähteet :perityt tiedot äidiltäni, Ruoka.fi, satokausikalenteri, Yrttipaja,
Kuva omani EH.




lauantai 5. elokuuta 2017

Kevyt ravinteikas kasvissosekeitto

 Mikä sen helpompaa tehdä ja terveellistä ruokaa kuin kasvisosekeitto. Tässä minun keitossani on kaikkea mitä omasta maasta löysin. Eli käytän paljon juureksia  sekaisin antamaan makua.

Keiton sisältö on seuraava, selleriä että kattilan pohja peittyi, fenkolia desin verran paloina, 1 purjosipuli, 3 keskikokoista juuripersiljaa, 1 kesäkurpitsa,  minun oli pitkä jo skovin lyhyt ota kaksi/ talvikurpitsaa pieni. Ei minulla ollut tarkkoja määriä koska nämä ovat mietoja maultaan. Kattilan koko 4l, ei täysi kun sose valmis. Meillä syöjiä 5 ja teen ison satsin kerralla, joten vähennä määriä kun teet vähemmän. Sipulia pilkoin myös joukkoon. Sekä kaksi isoa mangoldinlehteä. Ne kaikki isoon kattilaan, vettä ei ihan puolet ja kiehautus pehmeiksi ja viimeiseksi soseuttajalla soseeksi sekä mausteena käytin lisäksi ostamiani Yrttipajan valmiita maustesekoituksia eli Juuresmaustetta jossa on kirveliä, meiramia, timjamia, salviaa. Itselläni on jo salvia, timjami mutta käytän nämä vahemmat mausteet ensin pois. Sekä vielä kasvis/salaatimaustetta Yrttipajalta jossa on basilikaa, oreganoa, timjamia, salviaa. Hiukan samoja yrttejä nyt päällekäin keittooni, mutta ei haittaa. Voit lisätä mausteita oman makusi mukaan, erilaisia kuin itse käytän. Ja kaiken kruunasi teelusikallinen Kurkumaa, antoi kivan säväyksen keittoon. Mausteet viimeisenä ja anna hetki hautua ennen syömistä että mausteiden aromit liukenee keittoon.

Kuvassa näyttää keltaiselle keitolle, valmiina soseutettuna vihertävää sillä mangoldi värjää, sen voi jättää poiskin. Minulla kasvaa 2 mangoldia vielä joten pakko hyödyntää missä voi.




Nämä Yrttipajan mausteet ovat taattua suomalaista puhdasta laatua ja tykkään käyttää näitä. Juuri tein uuden tilauksen ja niistä sitten myöhemmin. Vaikka itse kuivatan paljon mausteeksi, ei tilani riitä kuitenkaan isoon määrään, enkä kasvata kaikkia mahdollisia yrttejä joista tykkään,tilaan siksi myös valmiita tuotteita. Erittäin hyvää laatua nämä mausteet, hyvä raikas yrttien tuoksu kun avaa purkin.

Itselläni on tulossa oma sekoitukseni, oreganosta, timjamista, basilikasta, salviasta jne ovat jo kuivia ja purkeissa. Säilytän niitä murskaamattomina isoissa lasipurkeissa viileässä ja pimeässä, kuivassa tilassa ja murskaan ne kun otan käyttöön samalla hetkellä. Eli keittoja tullaan paljon meillä syömään, kiva kevyt iltaruoka. Salaateissa käteviä myös nämä mausteet. Uskallusta vaan maustamiseen.

Jos et itse kuivata, Yrttipajalla on todella nopee tilauksen käsittely, helppo tilata netistä ja nopea toimitus! Ja huomasin, yleensä meillä on yrtit halvempia kuin siellä mutta nyt ovat samassa hinnassa joten ovat edullisia Yrttipaljan tuotteet. Suosittelen!


Kokeilemaan vaan kätevää kasvissosekeittoa, ravinnerikas ja kurkuma antaa lisää tehoa elimistön immuunisysteemille. Käytän luomutuotteita,/bio. Ja haluan olla varma että tuotteet ovat lisäaineettomia.

Tämä postaus on myös kiitoksena Yrttipajalle heidän upeista tuotteistaan. Ja kuten olen sanonut haluan myös tuoda muille hyviä tuotteita esille, tosin näitä olen mainostanut ennenkin. :)