maanantai 10. heinäkuuta 2017

Hyvä olo pienin askelin

Katselin viikolla erästä dokumenttia Intiasta ja aihe  tietenkin oli osaltaan jo tuttua sekä itseäni kiinnostavaa.

Ayurveda, maailman vanhin luonnonlääketiede. Onko tämä sinulla jo tuttua? Ja miten tätä voi hyödyntää omassa arjessa ja sulassa sovussa länsimaisen lääketieteen kanssa.

Osa 1.  Esimerkkejä Ayurveda hoidosta, alustus Ayurvedaan ja katsaus tuohon dokumenttiin.

Ihmisen kokonaisvaltainen hoitaminen. Tämä on mielialueitani ja olenkin tähän saanut  koulutusta jo opiskellessani hoitoalalla, ja jälkeenpäinkin erilaisilla kursseilla. Ei ihminen ole vain yksi osa, vaan ihmiseen kuuluu niin fyysinen, psyykkinen, henkinen kuin sosiaalinenkin puoli. Kun nämä osalueet ovat tasapainossa voi sanoa että ihminen voi hyvin. Ja myös omilla valinnoillaan voi vaikuttaa siihen miten voi.

En voi missään nimessä tästä aiheesta antaa tietoa, ohjeita kuten tähän perehtyneet lääkärit, hoitajat ja muut oppineet voivat. Käsittelen asiaa omalta kokemuspohjalta yhdistettynä omin tietoihin, opiskeluihini sekä ammattiini.

Tämä erittäin vanha Intialainen kokonaisvaltainen, holistinen hoitomuoto on sairauksia ennaltaehkäisevää ja niiden oireita helpottavaa hoitoa. Tässä käytetään paljon yrttejä ja mineraaleja.

Jos mietitään miten tämä voisi omassa arjessa näkyä ja tuntua, niin helpoin tapa on ruoka, liikunta ja uni. Nämä ihmisen kolme pääasiaa joissa monella on ongelmia. Ja jotka myös tässä hoitomuodossa ovat pääelementit.

Ayurveda , Elämäntiede, joka perustuu erittäin vanhaan perimätietoon ja  jossa pyritään etsimään jokaiselle oma sopiva elämäntapa ja ruokavalio, jotka estävät sairauksia. Historiassa ei ollut verikoemenetelmiä jotka kertovat ihmisen sairauksista kuten nykyään on, vaan oli pakko luottaa loogisiin näkemyksiin. Tunnustelemalla, kuuntelemalla, näkemällä. Länsimainen lääketiede onkin paljon analyyttisempää kuin Intialainen lääketiede. Jo pulssi kertoo ihmisestä paljon ja se onkin eräs tärkein tutkimusmenetelmä Ayurvedassa.

Tuossa dokumentissa oli potilaana nivelreumaa sairastava 55 vuotias nainen sekä kaksostyypin diabetesta sairastava mies.  Ja käyn tässä kevyesti läpi tuota dokumenttia. Muissa postaukisssa syvennyn tarkemin tähän hoitomuotoon. 

Nivereumaa sairastava nainen. Hänelle tehtiin heti alussa perusteellinen tutkimus, kyselyjä, tunnustelemalla, raajojen liikealueita kartoittamalla, ruokavalio kysyttiin, sekä kartoitettiin nivelten kuntoa, kuumotusta ja turvotusta. Virtsa-ulostetutkimukset tehtiin. Ihon tutkimista, näköaistia, kieli jne. Ulkoisia tutkimuksia.

Ensin hänelle määrättiin kehoa lämmittävää hoitoa jossa hän istui lämminvalokaapissa useita kertoja.Tätä perusteliin lihasten lämmittämisellä jotka myös kärsivät pahassa nivelreumassa. Tulehdus kiihdyttää aineenvaihduntaa ja myös kuuma kiihdyttää aineenvaihduntaa=kuona-aineiden poisto erittäin tärkeä Ayurvedassa.
 Nivelreumassa elimistön energian tarve lisääntyy, mutta sairaus itsessään voi heikentää ruokahalua. Valkuaisaineiden kulutus kasvaa ja se voikin olla osasyy lihasten kuihtumiseen. Tulehdus lisää myös vitamiinien ja mineraalien tarvetta. Koska hän oli menettänyt useita kiloja taudin aikana huonon ruokahalun takia, myös elimistö kärsi monista puutoksista jotka taas lisäsivät nivelkipua.

Hänelle määrättiin puhdistava peräruiske. Elimistön tasapainottaminen poistamalla elimistöön kertyneitä kuona-aineita.
Sekä erilaisia yrttisekoituksia, mineraaleja joilla tasapainotettiin elimistöä, hyödyntämällä kasvien hoitavaa vaikutusta. Ruokavalioon kiinnitettiin huomiota. Hän söi määrättynlaista ruokaa jolla oli suotoisa vaikutus nivereumaan. Runsas kasvisten käyttö, mutta ei ilman hyvää proteiininlähdettä, kalaa, kanaa, kalkkunaa, mutta punaista lihaa välttäen.

Hänen kuntonsa, vointinsa parani. Ruokahalu lisääntyi sekä nivelten liikkuvuus kasvoi. Hän pystyi kotona selviytymään kotiaskareist ajoita ei ollut aikaisemmin voinut tehdä. j akotiin hän sai ruokavaliohjeet sekä yrttejä joita hän käytti säännöllisesti.

Kakkosvaiheen diabetes, tämä mies oli makeiden suurkuluttaja vaikka ei lihava ollutkaan. Hänellekin tehtiin alussa perusteellinen tutkimus. Ja niiden mukaan määrättiin puhdistaminen lämpökaapissa, sekä peräruiske. Ruokavalio muutettiin. Hän sai erilaisia hierontoja yrteillä. Kuten myös Suomessa on käytössä. Tällä miehellä oli siis ongelmana hoidon toteutuminen kotioloissa.  Hoidon lopussa hänen sokeriarvonsa tasapainottui ja hän sai motivaatiota jatkaa ruokavaliota myös kotona.

Ei ruokavaliolla ole paljoa merkitystä jos ei liiku, nuku hyvin. Nämä kaikki vaikuttavat sokeritasapainoon. Onko tarpeen nostaa lääkitystä huonossa tasapainossa ellei perehdy ihmiseen kokonaisvaltaisesti vai muuttaa elämäntapaansa, asennoitumista ja näin saada pidempi hyöty itselle. Kumpi kannattavampaa omalle terveydelle, lääke vai asenne?

Ayurvedassa on myös kyse mielen tasapainosta johon ihminen kaipaa motivaatioita. Ei pelkkä lääketerapia riitä ellei mieli ole mukana hoidon tasapainottamisessa.

Erittäin tärkeää on kasvien tunnistaminen, niiden lääkinnällinen vaikutus ihmiseen. Ja tämä taas on minun mieliaiheitani. Loppujenlopuksi kaikella on merkitystä ihmiseen=kokonaisvaltaisuus.


Nämä ovat pari esimerkkiä tästä hoidosta ja seuraava käsitteleekin samaa aihetta mutta tarkemmin. Tästä aiheesta muodostuu pieni sarja.

Osa 2  Ayurveda, perusteita

Osa 3 Ruokavalio

Osa 4 Liikunta

Osa 5 Uni
 

Jos sinulla on jotain mitä haluat kysyä ota yhteyttä lomakkeella,  tai kommentoi tänne.
Voin sitten ensi postauksessa ottaa niitä käsittelyyn. 



Lähteet Dokumentti (Saksa), muistiinpanot kursseilta, Ayurveda-opas Kalevi Lehtonen .















2 kommenttia:

  1. Olen kuullut Intian taidosta hoitaa ihmisiä luonnon menetelmillä. Varmasti syömme väärin ja nukumme liian vähän. Maailma on pullollaan hoitavia yrttejä. Niitä vaan ei osata käyttää oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vie hirveesti aikaa opetella kaikki, mutta edes jotakin. Kiitos Enkuli.

      Poista