lauantai 17. joulukuuta 2016

Lanttulaatikko minun makuuni

                                      (cco-lisenssikuva, vapaaseen käyttöön)


Tulisikin lunta, sitä kaipailen tänne meillekin. Monena vuotena on ollut musta joulu. Mutta ei se estä tekemästä hyvää ruokaa :)

On paljon erilaisia reseptejä joululaatikoihin ja tässä on  resepti minun makuuni.
Täällä Saksassa ei ole näitä perinteitä joten joudun tekemään kaiken aina itse sekä ruoat ja leivonnaisetkin, jos haluan suomalsita ruokaa, leivonnnaisia.  Täällä on sitten erilaisia perinteitä jota myös kuuluvat jouluuni, eli molempien maiden perinteitä noudatan, sillä perheemme ei ole vain suomalainen.

Löysin tämän reseptin jo monta vuotta sitten kirjasta " Joulu, joulu armas aika, Suuri suomalainen joulukirja. Tekijänä Ritva Lehmusoksa ja kustantaja Gummerus, 1998." Kirjassa on kaikkea kivaa jouluun, askarteluja ja näitä perinteisä jouluruokia ohjeineen, sekä kuvineen. Joululauluja ja ihanaa joulun tunnelmaa. Ostin tämän kirjan siis jo tuona vuonna kun se ilmestyi. Nuo askartelu ohjeet kirjaan on tehnyt Hanna Pietilä.

Lanttu- ja perunalaatikot ovat vanhoja omia suomalaisia perujamme. Melkein kaikki ovat tulleet aikoinaan länsinaapuristamme.

Lanttulaatikko

2 lanttua (1kg)
1/2 vettä
3 tl suolaa
50g voita
2 munaa
1 dl korppujauhoja
2 dl kermaa
3 rkl siirappia
valkopippuria, muskottipähinää
pinnalle korppujauhetta ja voita


1. Kuori lantut ja pilko ne. Hyvä lanttu on minusta se jossa on hiukan lilaa väriä. Kypsennä kuutioita suolalla maustetussa vedessä 2-3 tuntia. Pitkä kypsennys on vahvan lanttulaatikon salaisuus. Joten itselläni kyllä menee tuo 3 tuntia ellei jopa 4. Lämmön on oltava mieto, minulla se on noin alkuun 200 ja sitten vähennän sen 150 jossa se saa muhia ihan oman aikansa kunnes väri on tumman ruskeaa ja vesi on niihin imeytynyt.. Muista tarkkailla ettei vesi pääse kokonaan kuivumaan kypsennyksen aikana.

2. Survo lantut liemineen. Sekoita joukkoon korppujauhot. Vatkaa kerma ja munat yhteen ja lisää survokseen voimakkaasti sekoittaen. Myös siirappi. Sitä voit laittaa oman makusi mukaan enemmän tai vähemmän. Minulle on riittänyt 2rkl.  Jos tykkäät pehmeästä mausta laita hiukan kermaa vielä lisää.  Mausta sose valkopippurilla ja ripauksella muskottipähkiinää, tuota viimeksi mainittua en ole itse laittanut.

3. Kaada survos voideltuun uunivuokaan. Ja päälle korppujauhoa, sekä voinokareita. Teen haarukalla pieniä reikiä pintaan. Paista 150 asteessa vähintään 2 tuntia. Voit sitten laatikon myös pakastaa kun jäähtynyt.

Lanttulaatikon voi hyvinkin tehdä etukäteen ettei kaikki ole samaan aikaan tehtävänä. Lisäsin omaa ohjettakin mukaan.

Jos teet isomman annoksen, tuplaa ohje. Olen myös tehnyt kolmella lantulla ja lisäilen oman maun mukaan mausteita kun sitä testailen survoksena. ja jos lisään lantun laitan yhden kananmunna lisää. Ja voit aivan hyvin käyttää laktoosittomia tuotteita nesteenä.

Todella hyvää laatikkoa ja iloa tekemiseen, samalla soi joululaulut ja kynttilöitäkin polttelen, joulun tunnelmaa....



 

7 kommenttia:

  1. Itse tehdyt laatikot mitä parhaita. Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva, näin on ja hyvää viikonloppua sinulle myös :)

      Poista
  2. Keitin juuri ison kattilan riisipuuroa ja aijon huomenna tehdä porkkalaatikkoa. Lanttulaatikkoa teen myös, gluteenitonta tänne kotiin ja tavallista sitten viemisiksi tyttärelle, kun mennään sinne syömään ja viettämään "perhejoulua". Onneksi tytär nyt jatkaa perinteitä, minä kun järjestin joulun 43 vuotta. Nyt vain nautin :-)
    Hyvää neljättä adventtia sinulle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos UUna. On aika sinun myös nauttia ja rentoutua joulun ajan, se kuulostaa hyvälle! Huomenna sytytellään viimeinen kynttilä neljästä muta se palaakin kauniisti.

      Poista
  3. Laatikot ovat herkkua! Mukavaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
  4. Lanttulaatikko on yksi lemppareitani jouluruuista.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit kommentin. Tulen mielelläni vastavierailulle.