torstai 3. marraskuuta 2016

Piristystä hedelmistä


Pirteyttä hedelmistä. Kuinka hyviä ne ovatkaan. Evääksi töihin, kouluun. Tiesitkö muuten että on tehty tutkimus, jossa on osoitettu banaanin syömisen auttavan keskittymään ja siten parantavan suoritusta esimerksiksi kokeissa. Eli tämä hyvä lisä kyllä koulupäivän aikana oppilaillekin. Täällä Saksassa ei ole kouluruoka ilmaista vaan siitä pitää maksaa ja lisäksi teen välipalaa mukaan otettavaksi sillä päivät ovat pitkiä kun lasketaan bussimatkoineen ne venyvät 8-10 tuntisiksi päivästä riippuen, joten piristystä tarvitaan.

Hyvä lisä myös töissä itsekullekin. Hedelmät, muistithan syödä tänään itsekin!!??
Pieni lisä hedelmiä päivään ja luonnollinen lisä piristämään syksyn pimeyteen! Kun saisikin pian satsumia, ne tulevat kauppoihin täällä juuri tässä kuussa ja arvatkaa kuka niitä ahmii?? Ne sitten on hyviä!

Omenoita on omasta sadosta kellarissa pitkälle talveen.  Sekä hillona, että mehuna. Kaupasta ostettuna suosin reilunkaupan tuotteita ja luomua, biotuotteita. Ne ovat hiukan hintavampia mutta kemikaalivapaampia. Sillä jo omenan jokin kemikaali jota on omenan pinnassa vahana ärsyttää ihoani. Vaikka pesisin juuriharjalla ensin. Ja samaa vahaa on ilmeisesti myös mandariineissa jne kun kosketusärsytys alkaa väittömästi. Niitä myrkkyjä en kyllä halua suuhuni laittaa.


 


Herkullisen näköisiä eikös! := Keltainen aurinko pimeisiin iltoihin piristykseksi!



3 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat! Samaa mieltä, hedelmät ovat hyviä ja piristäviä.

    VastaaPoista
  2. Houkuttelevat kuvat. Minulle tulee aina kausittain suosikkihedelmä, välillä banaani, välillä omena, välillä appelsiini. Syön sitä sitten päivittäin monta viikkoa, kunnes kyllästyn ja vaihdan toiseen. Yksipuolista kylläkin, mutta tärkeintä, että syön hedelmiä.

    VastaaPoista
  3. Hedelmät ovat mahtavia välipaloja. Onneksi kaupoista löytyy valtava valikoima erilaisia hedelmiä, joista saa pienen ripauksen etelän auringon lämmöstä. Minuakin kovasti mietityttää mitä kaikkia aineita hedelmiin laitetaan.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit kommentin. Tulen mielelläni vastavierailulle.