tiistai 23. elokuuta 2016

Puolukkaan



Kai olette muistaneet käydä puolukassa?? Siinä vasta on terveellinen ja hyvä marja ja itse tykkään ihan hirveesti puolukasta soseena erilaisten ruokien lisukkeena ja vispipuurosta!

Metsät on villinä puolukkaa  jopa meillä sitä on mutta ei sitä määrää mitä siellä kotisuomessa ja joudunkin ostamaan valmiita sörsseleitä että tätä saan.

Marjat ovat hyväksi maksalle, sapelle sekä suolistolle edistäen niiden toimintaa. Ovat apuna kivennäisaineiden ja raudan imeytymisessä sekä unohtamatta marjoissa oleva antibioottista vaikutusta joka taas on hyväksi munuaisille ja virtsateille.  Joten kannattaa syödä ja metsästä näitä saa ilmaiseksi!

Itse syön melkein päivittäin, tosin pelkkiä marjoja. Lehtiä en käytä ollenkaan ja pitääkin muistaa ettei käytä liikaa, ovat myrkyllisiä.

Wiki oli taas hyvänä apuna ja kuva cco. Mutta oli muutakin asiaa, on eräs arvonta Pihakuiskaajan Puutarhassa kannattaa käydä katsomassa, kivoja kirjoja arvottavana ja sopii blogini esittelyynkin hyvin. Joten sinne siis..ja puolukkaan!!

Ja on ikävää että lukijoita häviää, sehän siis kertoo että blogini on tylsä eikä täällä ole mitään kivaa. Sitten kirjoitellaan vain itselleni :) Ja kiitän heitä jotka täällä vielä ovat!











6 kommenttia:

  1. Minä ainakin käyn lukemassa, olen välillä vain huono kommentoimaan!
    Jatka siis vain kirjoittelua, kyllä meitä lukijoitakin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummo! Pääasia että tänne eksyy ja tulee toisenkin kerran,se palkitsee!

      Poista
  2. Pitääkin mennä ensi viikonloppuna metsään keräämään puolukoita. Meilläkin syödään niitä paljon. Oikein harmittaa syksyisin kun ajattelee kuinka paljon marjoja jää metsään keräämättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari ja tervetuloa mukaan tähän blogiini! Metsä ja luonto on täynnä kaikkea hyvää ja terveellistä ja vielä ilmaiseksikin, mutta silti se tahtoo jäädä...

      Poista
  3. Liityin lukijaksi, täällähän on paljon mielenkiintoista! Tervetuloa vastavierailulle ja osallistumaan arvontaan: www.parasta-aikaani.blogspot.fi. t. Tarja

    VastaaPoista
  4. Liityin lukijaksi, täällähän on paljon mielenkiintoista! Tervetuloa vastavierailulle ja osallistumaan arvontaan: www.parasta-aikaani.blogspot.fi. t. Tarja

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit kommentin. Tulen mielelläni vastavierailulle.