sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Käsintehtyä kosmetiikkaa, huippua!


Sain pienen erän käsintehtyä kosteusvoidetta, juuri sitä mitä olen aina halunnut itselleni. Olen siis innokas käsintehdyn kosmetiikan käyttäjä. Luonnon antimista tehtyjä, ne on parasta mitä tiedän. Ja olen siirtynyt enemmän ja enemmän luomuun/bioon ja käsintehtyihin tuotteisiin. Ne maksavat enemmän, mutta tiedän mitä saan. Ja en voi käyttää enää määrättyjä aineita, tuotteita ollenkaan.

Tässä on muutama tuote esillä. Kaikki ovat kosteusvoiteita kun niitä tarvitsen itsekin pääsääntöisesti joten niillä aloitin.
Kotisivuillani on tarkemmin nämä esiteltynä!   Klikkaa!

Näissä on käytetty karitevoita (sheavoi) ja manteliöljyä, myös laventeli on osassa mukana.Erittäin riittoisaa ja miellyttävää käyttää, ainakin itse näin tykkään. Sillä en tilaa josta en tykkää itsekin! Ja minulla on itselläni nyt käytössä, sekä tuo normaali kosteusvoide että laventelilla tuoksutettuna. Molemmat tuntuvat iholla hyviltä. Sopii vauvasta variin ja mummuun :) Toinen tykkää tuubeista ja toinen purkeista.

Omaan hankalan ihon, allergioideni takia ja siksikin olen siirtynyt luonnon kosmetiikkaan.
Molempia voiteita on myynnissä ja kun tilaat ne parin viikon sisällä, saat ne tutustumishintaan. Poikkea kotisivuillani!      Klikkaa!






Tässä on kiinteä kosteusvoide. Ja siksi myös nämä esillä ja tilasin kun tarvitsen rasvoja mukaani lentokoneeseen.Ja nämähän sinne sopii hyvin kun on kiinteä muoto. Ja usein reissaan vain käsimatkatavaroiden kanssa.! Tämä on helppo käyttää, pitää vain hieroa iholle ja ihon oma lämmin vaikutus saa tuotteen pehmiämään ja siitä se on helppoa levittää käsin. Riittoisaa!

Näitä on miedosti tuoksuvana, syreeni ja kanerva sekä tuoksuton versio. Sopii siis allergikollekin, koska itse sitä olen myös ja kuivan ihon omaava!

Kotisivuillani on pk lisättynä mutta jos tilaat pari tuotetta saat ne ilman pk. Ja tämä vain täältä blogini kautta.

Samoilla posteilla tulee tuo koru kortteineen myös jos olet sellaisesta innostunut. Tai vaikkapa silkkihuivi itseä piristämään, ne taas on erikseen hinnoiteltuja väri toiveineen kotisivuillani! Mutta itseään on kiva välillä palkita, näin teen usein :)







2 kommenttia:

  1. Onpa todella jännittäviä tuotteita. Syreeni on varmasti ihanan tuoksuista.

    VastaaPoista
  2. Täällähän on mielenkintoista, kotimaista ja luonnontuote!

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit kommentin. Tulen mielelläni vastavierailulle.