torstai 29. joulukuuta 2016

Sisäistä puhdistusta tammikuuhun..



                                        cco-kuva


Tammikuu alkaa itselläni sisäisellä puhdistuskuurilla. Kyse ei ole mistään nenänvalkaisukuukaudesta kuten tapana on. Vaan joka kuukausittaisesta traditiosta omaksi ilokseni. Olen aikoinaan pitänyt paastoja, mehukuureja ja ne sopivat silloin hyvin itselleni. Nykyään ei. Sillä olemassa olevat sairauteni lääkkeineen hiukan estävät rajumpia muutoksia tekemästä ja oikeastaan hyvä niin. Mutta mikään ei estä ottamasta päivittäiseen ruokailuun lisää puhdistavia ruoka-aineita jotka tekevät hyvää elimistölle eikä minun itseni tarvitse kuin syödä terveellisesti tai sanotaanko normaalisti tavallista ruokaa. Kaikkea kohtuudella on mottoni.

Nyt on syöty rosollia viimeisenpäälle ja se onkin hyväksi jos ajatellaan maksaa. Nyt voi punajuuren vaihtaa muuhun muotoon, vaikka smoothieksi tai keittoihin, mehuna. Eli jatketaan punajuurella ja sen puhdistavalla vaikutuksella! Otetaan mukaan selleri ja elimistö kiittää.


Punajuuri on hyvä maksalle sen puhdistavan vaikutuksensa takia. Maksaa voi sanoa huoletta elimistön monitoimikoneeksi. Ilman sitä ei tulla toimeen. Se hajoittaa alkoholia, lääkkeitä, vahingollisia kemiallisia aineita, sekä elimistön itsensäkin tuottamia myrkkyjä. Se toimii varastona ravintoaineille, vitamiineille, sokerille, rasvalle joita se jakelee vereen. Se tuottaa proteiinia ja edistää paranemista. Se on mukana ruuansulatuksessa erittämällä sappea. Joten on tärkeää pitää maksastaan huolta.  Mutta miettiikö sitä normaalissa elämässään, harvoin. Sitten vasta kun alkaa tulemaan ongelmia. Nykyään rasvamaksaa on muillakin kuin alkoholin suurkuluttajilla.
On hyvä myös muistaa että luontaistuotteet (jos niitä tykkää käyttää,) myös kuormittavat maksaa.

Itse käytän punajuurta vain kypsennettynä ja säilöttynä, keittona, salaatissa. Se tuntuu minulle sopivalta tavalta syödä näitä. Punajuurimehu on myös hyväksi todettua, mutta en ole sitävielä itse kokeillut.  On tutkittua tietoa punajuuren vaikutuksesta myös verenpaineenlaskuun.  Punajuuri lisää aineenvaihduntaa, polttaa rasvaa. Siinä on paljon antioksidantteja = maksan puhdistajana hyvä. Punajuurissa on paljon kaliumia, kalsiumia, magnesiumia, natriumia, kuparia, rautaa ja sinkkiä. Vitamiineista punajuuresta löytyy A-, E-, C- ja B-ryhmän vitamiineja.

Ja jos mahdollista ostan luomua, vähemmän torjunta-aineita, tällä hetkellä oman kasvimaan punajuuret riittävät pitkälle seuraavaan satoon. Säilytän ne etikkaliemessä. Joista voi sitten tehdä erilaisia ruokia tai syödä sinällään paloina.


Tässä on muuten hyvää tietoa nitraateista jos jotakuta kiinnostaa.Klikkaa! Joita punajuuressakin on.



Selleri on toinen jota suosin. Selleri lisää virtsaneritystä, siten puhdistaa elimistöä kuona-aineista. Sen on sanottu vaikuttavan kilpirauhasen toimintaan joka taas on elintärkeä elimistön tasapainolle, aineenvaihdunnalle jne. Sellerillä on myös vaikutuksensa verenpaineen alentamiseen, painonhallintaan, juurikin aineenvaihdunnan kautta. Ja kun aineenvaihdunta toimii hyvin se puhdistaa elimistöä ja siten takaa hyvää oloa. Salaateissa, keitoissa käytän jo selleriä mutta vaihteeksi siis mehuna ja smoothieissa enemmän.

Tässä eräs smoothie resepti jota voi tietenkin itse muokkailla sopivaksi. Itse tykkäsin tuosta omenasta lisukkeena ja sen tähän laitoin, sekä sitruunan mehua, ne voi jättää pois jos niin tykkää.

Punajuuri, porkkana, selleri -smoothie
  • 6 porkkanaa
  • 1 punajuuri
  • 1 sellerinvarsi
  • 1 pieni omena hapokkuutta antamaan 
  • puolikkaan sitruunan mehu (hapokkuus)
Kuori porkkanat ja punajuuri, pese ja viipaloi kaikki ainekset.  Omena kuorineen jos mahdollista, hyvä pesu ensin. Murskaa kaikki sekoittimella, ja juoVoit lisätä vettä jos tuntuu että seos on liian paksua. Tätä vähintään kerran viikossa, se minulle sopiva määrä. Muista että punajuuri värjää mm virtsaa punaiseksi ja ota selvää jos olet menossa verikokeisiin tms voitko syödä punajuurta.

Tässä hiukan tietoa punajuuresta ja selleristä, nyt ne vain käyttöön juomana ja olokin kevenee samalla sekä virkistyy!




                     Terveyttä ja hyvää oloa vuodelle 2017!


Lähteinä omat muistiinpanot, kokeilut. Netti erikanavia mm wiki, satokausi kalenteri. Valokuva cco=vapaaseen käyttöön tarkoitettuja kuvia.









tiistai 20. joulukuuta 2016

Jouluisia smoothieita ja mysliä

                               cco-lisenssikuva,vapaaseen käyttöön.



Tässä pari reseptiä joita olen itse kokeillut.

Sopii minusta hyvin joulunaikaan. Reseptin olen joskus netistä löytänyt, en muista enää mistä.

Raikkaanmakuinen smoothie


1 appelsiini
1/2 banaania
1 omena
1 dl glögiä, oman maun mukaan voi olla myös alkoholiton

 pieni pala inkivääriä tai jos on niin jauheena.  Pese pala hyvin ensin, sen voi myös kuoria.

Kuori hedelmät. Sekoita inkivääri ja appelsiini tehosekoittimsessa. Lisää omena, banaanin puolikas, glögi. Olen laittanut pienen ripauksen suolaa mukaan, tämä oli kovin makeaa, tasoitti makua. Kunnon sekoitus, kunnes on tasaista.

Seos lasiin ja juo.  Pinnalle hiukan kanelia.

Valitse värikkäitä laseja jos sinulla on. Voit koristella talvisilla tai jouluisilla koristeilla. Ja tee isompi annos jos juojia enemmän.


Tai toinen lempi smootieni on

Joulusmoothie

1/2 l vaniljajäätellöä
1 tl vanijasokeria
2rkl tomusokeria
5 dl maustamatonta jogurttia, tai vaniljajugurttia jos tykkäät makeasta.
50-80g piparkakkuja rouheena, maun mukaan. Jos tykkäät että on vahva maku, laita enemmän. Kokeile ensin makua/seosta ennekuin lisäät.

Laita ensin kulhoon jäätelö, mieluummin pieniä annoksia. Lisäät muut ja jauha tasaiseksi. Maistele että on oman makusi mukainen. Itse tykkään enemmän vaniljan mausta joten jäätelöä on sen mukaan.

Koristeeksi lasiin olen laittanut pakasteesta sulattamiani mustikoita tai puolukoita. Sekä hienonnettua piparimurskaa kaiken päälle, kanelikin käy. Tämä sopiva kahdelle.




Tässä resepti Joulumysliin jota syömme näin joulun aikaan

6-8 dl kaurahiutaleita
1/2 dl rouhittua mantelia, ei kovin pientä rouhetta, voit myös itse pienentää kokonaiset mantelit veitsellä
1/2 dl saksanpähkinää rouhittuna, voit myös itse pienentää pähkinät veitsellä, ei liian pientä rouhetta
1/2 dl kookoshiutaleita
1/2 dl auringonkukansiemeniä
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
2-3 rkl hunajaa
3 rlk rypsiöljyä, voi olla muukin öljy oman makusi mukaan

1 dl rusinoita
1dl puolukoita tai/ja mustikoita
1  kuivattu omena, omenan paloja. Omena on helppo kuivattaa itse. Ohje alempana.

Sekoita hiutaleet, mantelit ja siemenet. Lisää hunaja ja öljy. Sekoittele hyvin ja levitä leivinpaperille uunipellille. Paahda 150 asteessa noin 20-30 minuuttia. Kääntele välillä.  Paahtamisen jälkeen lisää rusinat sekä puolukat, mustikat, omena
Voit myös lisätä valmiita kuivattuja hedelmiä makusi mukaan, joissa on luumua, aprikoosia jne.

Mysliä voi tehdä monenlaisia oman maun mukaan ja lisätä sinne mitä itse haluat, nämä eräs vaihtoehto.

Säilytä kannellisessa lasipurkissa. Voit myös antaa lahjaksi kun teet kivat koristeet ja nauhat lasipurkkiin, jollekin joka tykkää mysleistä.!



Kuivatut omenat

pese omenat huolellisesti ja pilko ne paloiksi tai ympyröiksi, renkaiksi makusi mukaan. Poista siemenet ja niiden kodat. Laita leivinpaperille uuniin miedolle lämmölle +50  ei enempää. Kuivattaminen kestää vähintään 3-4 tuntia, laitoin myös sen jälkeen huoneenlämpöön vuorokaudeksi kuivumaan. Hidasta hommaa. Joillain on käytössä erillinen kuvuri, minulla ei ole. Älä tee paksuja siivuista, paloista kestää kauemmin. Seuraa kuivumista. Teen kerralla isomman satsin joten ovat tiivisti pellillä ja kaksi peltiä kerralla. En kuori omenoita.



Hyvää joulua kaikille tasapuolisesti ja palaillaan joulun jälkeen :)























sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Hedelmäkori on hyvä ja terveellinen lahja.

                                   (cco-lisenssikuva, vapaaseen käyttöön)

Minulla on tapana antaa appivanhemmilleni jouluna "terveellinen kori". Eli kerään kaikkia hyviä ja maukkaita hedelmiä sinne, erilaisia. Pähkinöitäkin voin laittaa pussin mukaan.
Sinne voin laittaa maistiaisia erilaisista teelaaduista. Kori on yleensä kierrätettyä, eli käytän samaa joka vuosi. En ostele vuosittain uusia, vaan jos hiukan hajoaa, korjaan. Samaa koria olen jo käyttänyt varmaan 6 vuotta. Enkä myöskään anna metallisia tai muovisia. Enkä posliinia tai keramiikkaa. Enkä bambuisia, jos bambu ei ole viljeltyä, vaikea saada tietoa mistä se alkuperäisenä tulee. Bambu on elinehto pandoille. Ostin oman korini kerran markkinoilta se on pajusta tehty.Ja tekijä myi omia tuotteitaan, eli omalta maaltaan pajua kerännyt ja siitä korin tehnyt.

Korini on vielä tekemättä. Teen sen yleensä päivää ennen, että varmasti on tuoretta hedelmää. Ostan biotuotteita joten ne eivät kauaa ole hyvinä. Myös tee on biolaatua tai omia sekoituksiani jotka laitan erilliseen suljettavaan pussiin ja siihen etiketin mitä laatua se on. Anoppi näitä kyllä tietää saavansa kun näkee että viljelen jos jotakin. Apelle enemmänkin hedelmiä, hän ei teestä välitä.

Mukaan voin myös sujauttaa jalkahoidon lahjakortin tai niska-hartiaseudun hierontaan. Nämä ovat omalla kylällä joten tulee samalla paikallisia tekijöitä suositeltua.

Suosin jos mahdollista omalta kylältä löytyviä yrityksiä, tekijöitä. Ja kun kiertelen markkinoilla, ostan myyjien omia tekeleitään. Tuohon laitan myös mukaaan erilaisen marmeladin se on tehty mansikoista ja lisätty rommia, se on apelle. Ostin sen  vanhemmalta rouvalta. Ja samoin ostin toiselta rouvalta talvipäärynöitä jotka ovat nyt parhaimmillaan, ne ovatkin ainoat  hedelmät jotka jo odottavat koriin pääsyä. Ovat vielä kellarissa säilössä.

Ensi keväänä istutan oman talvipäärynäpuun, satoa saakin odottaa kauan mutta kyllä se aika joskus koittaa.

Sitten laitan vielä pullollisen omatekemää luumulikööriä. Eiköhän ole ihan kiva ja tarpeellinen lahja. Eräs vinkki teille jos mietitte mitä voisi antaa..



Terveellistä aikaa...

lauantai 17. joulukuuta 2016

Lanttulaatikko minun makuuni

                                      (cco-lisenssikuva, vapaaseen käyttöön)


Tulisikin lunta, sitä kaipailen tänne meillekin. Monena vuotena on ollut musta joulu. Mutta ei se estä tekemästä hyvää ruokaa :)

On paljon erilaisia reseptejä joululaatikoihin ja tässä on  resepti minun makuuni.
Täällä Saksassa ei ole näitä perinteitä joten joudun tekemään kaiken aina itse sekä ruoat ja leivonnaisetkin, jos haluan suomalsita ruokaa, leivonnnaisia.  Täällä on sitten erilaisia perinteitä jota myös kuuluvat jouluuni, eli molempien maiden perinteitä noudatan, sillä perheemme ei ole vain suomalainen.

Löysin tämän reseptin jo monta vuotta sitten kirjasta " Joulu, joulu armas aika, Suuri suomalainen joulukirja. Tekijänä Ritva Lehmusoksa ja kustantaja Gummerus, 1998." Kirjassa on kaikkea kivaa jouluun, askarteluja ja näitä perinteisä jouluruokia ohjeineen, sekä kuvineen. Joululauluja ja ihanaa joulun tunnelmaa. Ostin tämän kirjan siis jo tuona vuonna kun se ilmestyi. Nuo askartelu ohjeet kirjaan on tehnyt Hanna Pietilä.

Lanttu- ja perunalaatikot ovat vanhoja omia suomalaisia perujamme. Melkein kaikki ovat tulleet aikoinaan länsinaapuristamme.

Lanttulaatikko

2 lanttua (1kg)
1/2 vettä
3 tl suolaa
50g voita
2 munaa
1 dl korppujauhoja
2 dl kermaa
3 rkl siirappia
valkopippuria, muskottipähinää
pinnalle korppujauhetta ja voita


1. Kuori lantut ja pilko ne. Hyvä lanttu on minusta se jossa on hiukan lilaa väriä. Kypsennä kuutioita suolalla maustetussa vedessä 2-3 tuntia. Pitkä kypsennys on vahvan lanttulaatikon salaisuus. Joten itselläni kyllä menee tuo 3 tuntia ellei jopa 4. Lämmön on oltava mieto, minulla se on noin alkuun 200 ja sitten vähennän sen 150 jossa se saa muhia ihan oman aikansa kunnes väri on tumman ruskeaa ja vesi on niihin imeytynyt.. Muista tarkkailla ettei vesi pääse kokonaan kuivumaan kypsennyksen aikana.

2. Survo lantut liemineen. Sekoita joukkoon korppujauhot. Vatkaa kerma ja munat yhteen ja lisää survokseen voimakkaasti sekoittaen. Myös siirappi. Sitä voit laittaa oman makusi mukaan enemmän tai vähemmän. Minulle on riittänyt 2rkl.  Jos tykkäät pehmeästä mausta laita hiukan kermaa vielä lisää.  Mausta sose valkopippurilla ja ripauksella muskottipähkiinää, tuota viimeksi mainittua en ole itse laittanut.

3. Kaada survos voideltuun uunivuokaan. Ja päälle korppujauhoa, sekä voinokareita. Teen haarukalla pieniä reikiä pintaan. Paista 150 asteessa vähintään 2 tuntia. Voit sitten laatikon myös pakastaa kun jäähtynyt.

Lanttulaatikon voi hyvinkin tehdä etukäteen ettei kaikki ole samaan aikaan tehtävänä. Lisäsin omaa ohjettakin mukaan.

Jos teet isomman annoksen, tuplaa ohje. Olen myös tehnyt kolmella lantulla ja lisäilen oman maun mukaan mausteita kun sitä testailen survoksena. ja jos lisään lantun laitan yhden kananmunna lisää. Ja voit aivan hyvin käyttää laktoosittomia tuotteita nesteenä.

Todella hyvää laatikkoa ja iloa tekemiseen, samalla soi joululaulut ja kynttilöitäkin polttelen, joulun tunnelmaa....



 

maanantai 12. joulukuuta 2016

Ylensyöntiin kupillinen teetä.


Joulu on kuuluisa ylensyömisestä. Herkkuja on pöydät väärällään ja kaikkea on kiva maistaa. Mutta ruansulatus on kovilla. On ähky olo, mahakipua,  pahoinvointia, ei tunnukaan enää kivalle. Sappivaivat lisääntyvät ja ajavat ensiapuun, tyypillistä joulun aikaa. Mutta voit myös itse hiukan helpottaa oloasi.

Tärkein ohje tietenkin on ettet syö liikaa kerralla. Mutta helpommin sanottu kuin tehty, sillä jouluruokia on niin ihana syödä, itsekin kuulun tähän ryhmään. Mutta olen oppinut myös sen että syön vähän kerrallaan. Maistan vähän jokaista laatua. Ja olen ottanut tavaksi ruuan jälkeen nauttia kupillisen ruoansulatusta edistävää teetä. Juon myös lasillisen vettä ennen ruokailua, se edistää myös ruoansulatusta.

Itse käytän vaihdellen joko Kamomillateetä syömisen jälkeen. Kamomilla rauhoittaa ja antaa helpotusta ruansulatusvaivoihin. Kupillinen hyvää Kamomillateetä heti lounaan ja päivällisen jälkeen on ainakin minulla toiminut hyvin.

ja yksi suosikkini on myös Inkivääritee, siinä vasta oiva apu ylensyömiseen. Tämä on itselläni uusi tuttavuus, mutta olen jo kokenut yrtin hyviä vaikutuksia. Ennen olin vannoutunut kahvifani ja olen sitä edelleenkin, mutta olen oppinut juomaan teetäkin. Inkivääri on monipuolinen yrtti. Käytän Inkivääriä kuivattuna, mutta sitä voi myös käyttää tuoreena. Inkiväärin kuorta ei voi syödä joten se on leikattava pois. !

Inkivääriä ei suositella raskaana oleville tai verenhyytymiseen vaikuttavien lääkkeiden kanssa!  Ota ensin selvää sopiiko jokin yrtti sinulle!

Ylen sivulta löysin teille hyvän ja helpon ohjeen. Klikkaa

Ohje on oivallinen flunssaiseen oloon, mutta sopii myös ylensyömiseen! Ja varoen kerralla, ei liikaa, sillä on aikas vahva mauste/yrtti! Jos haluat miedon kokemuksen, osta valmista Inkivääriteetä tai kuivattua Inkivääriä. Tai tee isompi annos, vähemmän inkivääriä, enemmän vettä.

Itse haluan kokeilla kasvattaa inkivääriä ensikesänä. Laitan tuon jo esikasvatukseen heti joulun jälkeen jos löydän siemeniä ja kesällä parvekkeelle suojaisaan ja aurinkoiseen paikkaan. Siitä sitten enemmän kun aika on.

Nautitaan hyvistä ruasta ja teetä jälkeenpäin, pääsemme helpommalla kuin kärsiä mahakivuista. Ulkoilua unohtamatta. Täydellä vatsalla ei sitten lenkille! Ennen syöntiä parempi sillä liikunta lisää aineenvaihduntaa ja samalla nopeuttaa ruansulatustakin. Mutta ei mitään kovaa rasitusta, sen jälkeen ei ole hyvä alkaa syömään raskasta ateriaa.

Malttia se pätee moneen asiaan. Lue myös ohjeet teen hauduttamiseen, sekin on  tärkeä tietää, että saat yrteistä kaiken hyvän hyödyn, etkä pilaa teehetkeäsi. Ja on myös makuasia käyttääkö valmiita teeannospusseja vai irtoteetä, tätä jälkimmäistä käytän itse. En osta valmiita annospusseja. Joka teelaadulle on omat haudutusajat, vihreätee, hedelmäiset teet minulle mieluisempia ja yrttiteejuomat joiden haudutusaika onkin jo pidempi. Lue siis ohjeet pakettien kyljestä ensin.









(Kuvat cco-lisenssikuvia, vapaita kaikkeen käyttöön. Ei omia kuviani!)

perjantai 9. joulukuuta 2016

Joulutervehdys yrteiltä





Itse olen vannoutunut yrttien käyttäjä ja niiden pitää olla puhtaita, ilman lisättyjä kemikaaleja, väriaineita tai muita aineita joita emme tarvitse. Kerään itse paljonkin yrttejä ja kuivattelen niitä. Mutta tilani ovat rajatut joten myös ostan valmiina. Joko sekoituksia, tai ihan yksittäisiä yrttejä joista voin tehdä mieluisia sekoituksia itselleni. Teehen, kylpyihin,  mausteena ruokiin jne. Myös kosmetiikkaan teen kokeiluja, niistä tulee postauksia vasta ensivuonna, sillä kaikki ovat vielä kokeiluasteella ja en postaa jos en itse osaa tai käytä tuotetta.

Teen myös joululahjoiksi maustenyssyköitä ja tällä kertaa teen  sen Yrttipajan tuotteista, sillä käytän heidän tuotteitaan ihan joka päivä. Ja tämä on samalla Kiitos heille erittäin antoisasta yhteistyöstä tälle vuodelle. Siinä vasta mukava firma ja ystävällinen henkilökunta! Nopea toimitus ja asiallinen palvelu!

Vielä siis kerkiitte itse tilailemaan mausteita, kylpyjä tai yksittäisiä yrttejä lahjaksi. Mikä ettei, sillä aina niitä tarvitaan ja varmasti mieluisia, korkeine laatuineen ja luonnollista sekä suomalaista!

Minä suosittelen mm Juuresmaustetta, Pillipiiparin Pizzmaustetta, Broilerimaustetta, Kunkinkaan kalamustetta ja yksittäisistä mm Mustaherukanlehti, Ruusunjuurirouhe, Piparminttu ja vaikka Kiinteyttävää kylpyä...heidän sivuiltaan löytyy paljon vaihoehtoja, kurkkaa
Tutustu aina ensin tuotteeseen eli yrttiin sopiiko se sinulle ja mikä vaikutus sillä yrtillä on,  näistä löytyy kyllä infoa heidän maustepaketeistaan. Ja minultakin voi aina kysyä, sen verran paljon tullut touhuttua yrttien kanssa, monia vuosia. Ja ensi vuonna lisään yrttien kasvatusalaa itselleni täällä.

Näistä tuotteista saa koottua tosi kivan paketin tai koriin sopivan jonka voi vielä itse koristella, mikä sen mieluisampaa lahjaa, kuin omatekemät paketit.  Aikoinaan poikani paketoi kaikki meillä ja yhdessä koristelimme ne, ne olivat välillä vinksinvonksin, mutta jokainen saaja oli tosi iloinen. Tänä vuonna annan lähinnä kiitoslahjoja, sillä aikuisten kesken emme lahjoja jaa. Mutta minulla on tapana kiittää läheisiäni ja he saavat pienet lahjat kukin. Sanotaan että joulu on vain lapsille, en näe sitä niin. Mutta en myöskään krääsäile enkä sorru ylettömyyksiin. Pieni lahja aikuiselle on minun mielestä kaunis ele ja kertoo että välitän.

Ja anoppini joka tekee paljon ruokaa ja mielellään saa maustepussukan. Sekä naapurini, läheinen ystäväni sekä pari muutakin.

Kiitos lukijat tästä vuodesta, vielä tuo arvonta, edellisessä postauksessa ja sitten tämä blogi jää joululomalle. Palaan ensivuonna uusin ideoin ja toivon että te palaatte myös tänne.!

Toivotan kaikille mukavaa joulun aikaa ja KIITOS YRTTIPAJALLE! 








keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Lahjakortteja ja väriä uuteen vuoteen, miksei jouluunkin Arvonta!







Ajattelin kiittää lukijoita ja tehdä tälläisen oman arvonnan, eli itse ostettu tuote ja olen näitä myös itse käyttänyt. Ja tykkään, mutta se miten muut tykkää on tietenkin vaikea sanoa. Luvian tuotteita ovat positiivisesti arvioineet. Itse tykkään väreistä niin valitsin tämän värikkään paletin luomiväriä arvontaan.

Tämä tuote noudattaa myös omia arvojani, eli ei eläinkokeita ja vegaani tuote. Uusia tuotteita on kiva testailla. Saksalainen firma Vico tuo näitä tuotetta Italiasta. En tiedä onko siellä suomessa tätä saatavilla, ellei ole sitten on kivakin kokeilla uutta.

Joten laitetaan siis arvonta pystyyn ja tämä on siis lukijoille ja lukijoiksi liittyville. Tarkistan onko nimi lue listalla, sillä on käynyt niin ettei aina ole, se on epäreilua muita kohtaan.

Eli 1 arpa on saatavissa ja lukijoille!


Sitten on 3 erilaista Lahjakorttia nämä ovat tuonne omaan putiikkiini, eli teen näitä tulkintoja ihan säännöllisesti ja ajattelin että voisivat olla myös kiva lahjakorttina näin arvonnassa,  jos joku ei tykkää tuosta meikkipaletista sekä myös vinkkinä lahjana jollekin jos et tiedä mitä antaisit. Sivuillani on lisää infoa. Kohdassa lahjakortit.


 Lahjakortti 1. Väriterapia ja 2. Kukkaterapia, näistä on hyvä lukea lisää kotisivuiltani ensin, sillä hiukan erilaisemmat kuin mitä niillä käsitetään. En tee värianalyysiä mikä vaate sopii, enkä kehoita hankkimaan mitään kukkauutteita jne.


 3.   Unientulkinta




Ja aikaa on 15.12.16 asti, meikkipaletti ei kerkiä täältä enää jouluksi, mutta ehkä jo uuden vuoden juhliin, laitan sen heti postiin kun saan voittajan nimen ja osoitteen itselleni joten laita meilios mukaan kun kommentoit oletko mukana.

Sekä laita mihin noista neljästä osallistut! Jos kaikkiin laita se myös.

1 arpa ja se siis lukijoille tai lukijaksi liittyvälle. Myös meilios on tärkeää että saan voittajan kiinni. Ja muista kommentoida mihin osallistut, ikävää jos voitat meikkipaletin etkä halua sitä tai tulkinnan etkä halua sitä :) Ne voi myös antaa lahjaksi tietenkin, paitsi meikkipalettia, se ei kerkiä sinne suomeen jouluksi. Mutta tuleehan muita juhliakin..


Onnea arvontaan ! 




torstai 1. joulukuuta 2016

Joulukalenteri




Ensin minun piti tehdä itse adventtikalenteri miehelleni piristämään tätä joulukkuuta koska hänellä on aina todella kiirettä töissä ennen joulua, päivät venyvät jopa 12-14 tuntisiksi no sitä ne on kyllä paljon muulloinkin. Mutta päädyinkin sitten ostamaan tämän Tee-kalenterin jossa joka päivälle on bioteetä tarjolla ja tänä aamuna sen hänelle valmistinkin. Hän on vannoutunut teefani, itse juon silloin tällöin ja näin hän saa kokeiltavakseen uusia makuja ettei tarvitse aina juoda minun yrteistäni koottuja joita olen kuivatellut.

Tänä aamuna kalenterista paljastui joulutee -niminen sekoitus, jossa oli vahvana makuna, tuoksuna kaneli, sekä jauhettua mantelia ja kuulemma maistui tosi hyvälle. Kun kaikki luukut on avattu alan metsästämään hänen suosikkiaan sitten kaupoista..täällä näitä biotuotteita vilisee ja erikseen saa onneksi tilattuakin näppärästi netistä.

Jotta adventtikalenteri ei olisi vain teetä, tein mukaan pien yllärin joka on vain silloin tällöin hänen aamuisen teekupin alla, eli pieni paperinpalanen jonka teen tietokoneella, käsin miten vaan. Sen laitan vain joskus ylläriksi mukaan.

Eli tämän tapaisen..pieni piristävä lause, tai jopa runokin se voi olla. Tämän tapaisen hän saa huomenna joten ei tiedä tästä vielä.


Mikä estää tekemästä kalenteria myös puolisolle, pieniä huomionosoituksia joista saa iloa päivään. Näin saan itsellenikin iloa siitä että hän tykkää näistä ideoista joita teen. Pojalle tein erilaisen ja myös hän saa näitä pieniä lappuja mukaan jossa kerron tunteistani, hyviä asioita hänestä, kannustamista, hymiöitä, poikien juttuja jne.. Meillä puhutaan avoimesti tunteista, joka päivä muistan sanoa rakastavani ja myös minulle se sanotaan. Se tuntuu todella hyvälle ja antaa voimaa päivään. Meillä halataan paljon ja ollaan lähellä. Mikä sen hienompaa.

Teitkö sinä mitään pientä kalenteria puolisollesi? Onko se teillä tapana? Kerkiit vielä ellet tehnyt, se on myös pieni kiitos siitä että hän on. Hän oli kovilla muutaman kuukauden kun itse sairastelin ja hän joutui hoitamaan paljon myös kotihommia, päivät  oli raskaita jo muutenkin. No yhdessä teemme muutenkin paljon, meillä jokainen osallistuu kodinhoitoonkin, se ei ole harvinaista.

Joulumieli tulee pienistä asioista ja teoista.! :)

tiistai 29. marraskuuta 2016

Huomio jalkoihin





Olethan muistanut hoitaa myös jalkojasi? Normaali jalkojen hoito on hyvä tehdä joka päivä, jalkakylvyt kerran viikossa, kuten itsekin teen. Eli varaan kunnon korkean ämpärin jossa on vettä pohkeeseen asti  ja jos jalat ei mahdu samaan ämpäriin, ota kaksi. Näin talvella jalkani palelevat herkästi vaikka heti keväällä kun maa hiukankin lämpenee pitkälle syksyyn olen paljain jaloin. Mutta nyt tuntuu että jalat ovat kokoajan kylmät.
Meillä on parketin alla betonilattia, sillä asunnon alakerrassa on autotallit, osassa asuntoa ja sen huomaa kyllä. Mutta sisäkenkiä en osaa pitää, vaikka se täällä Saksassa kovin yleistä onkin.

Tämä jalkakylpyni kestää ainakin 20 minuuttia, lisään lämmintä vettä välillä ja otan kivalle tuntuvia yrttejä mukaan. Harvoin teen yrttisekoituksia, sekin on mahdollista jos itse niin tykkäät, tai jos ostan valmiin jalkakylpyyn sopivan sekoituksen. Yrttejä voi vaihdella. Mutta kuten huomaat jo listasta alhaalla, monilla on samaa vaikutusta joten mielestäni menevät hukkaankin, eikä minulla ainakaan hirveän paljoa näitä ole varastossa joten käytän säästeliäästikin. Jos teet erilaisista sekoituksen, katso ettei vaikutus ole sama.

Kehäkukka - elvyttää ja puhdistaa.
Laventeli - raikastaa, puhdistaa ja virkistää.
Mintut - virkistävät, puhdistavat, rentouttavat
Nokkonen - rauhoittaa kivistäviä jalkoja.
Rosmariini - puhdistaa, tuoksuu hyvältä.
Salvia - puhdistaa, virkistää, tuoksuu hyvältä.
Siankärsämö - puhdistaa, parantaa tuoksuu hyvältä.
Sitruunamelissa - puhdistaa, tuoksuu hyvältä.
Timjami - puhdistaa, virkistää.

Käytän noin 3l:aan vettä kuivattua yrttiä 1-1,5 dl.  Jos tuoretta on saatavilla sitä laitan runsaammin. Yrttien vaikutus on siis verenkiertoon vaikuttavia sekä kuonanaineiden poistoon vaikuttavia, yhdessä lämpimän veden kanssa.

Näitä minulla on kuivattuna  itsellä joten jalkakylvyn teko on helppoa.
Laitan siis vettä pohkeeseen asti, sillä koen sen itselleni hyvänä niin. Pohkeet joutuvat myös rasitukselle kun istun paljon, tehdessäni työtäni tietokoneen äärellä.
Lämmin vesi 38 asteinen vähintään, voi olla kuumempikin jos ihosi sen kestää. En kuitenkaan suosittele diabeetikoille kovin kuumaa vettä ja on  hyvä ensin kädellä se kokeilla sopivaksi tai käsivarreen iholla. Sillä tuntohäiriöt voivat olla salakavalia ja poltat ihosi.

Lisään yrtit heti veteen ja annan hetken siellä liota, sitten vasta jalkani sinne. Ja hyvä tuoli, sohvan nurkka ja kirja mukaan, mikäs sen mukavampaa rentoutumista. Ja tämän voi toki tehdä myös saunassa ollessa, kuten myös teen kun saunan lämmitän. Silloin käytän eteerisiä öljyjä myös saunaveteen. Yleensä samaa kuin jalkavedessäkin on, ettei tule huonoa oloa tuoksujen keskellä. Muista juoda ennen saunaan menoa, mieluummin haaleaa vettä. Se estää kuivumista ja päänsärkyä sanomisen yhteydessä, jos tähän sinulla on taipumusta.

Joka ilta kuitenkin lämmitän jalat ennen nukkumaan menoa ja saatan jopa käyttää pehmeitä puristamattomia unisukkia että varpaat pysyvät lämpiminä. Minulle jalat ovat kuin juuret, kun ne voivat hyvin, koko keho voi hyvin. Ja panostan kyllä jalkojeni hoitoon. Rasvaan iltaisin, silloin ei tarvitse raspailla kovin usein, kovettumat pysyvät poissa. Ja muistakaa hyvä kuivaus kylpyjen jälkeen ettei varpaiden väleihin jää märkää se on hyvä kasvualusta bakteereille ja sienille. Hyvä kuivaus on a ja o. Sekä kiristämättömät sukat, ja hyvät kengät! Nämä yhdessä ja jalat kiittää.

En muuten suosittele koskaan käytettyjä kenkiä kenellekään. Sillä toisen jalat ovat kengät jo muokanneet eivät ne istu siten enää omiin jalkoihin hyvin. En ole koskaan ostanut käytettyjä kenkiä, edes lapselleni. Onhan se sääli kun saisi hyviä kenkiä halvalla, mutta ei ne ole enää muokattavissa oman jalan malliin, niissä on jo edellisen omistajan jalan malli.

Jos sinulla on jo muutoksia jaloissa silloin kannattaa satsata kunnon tukeviin kenkiin, sillä se maksaa kyllä itsensä takaisin sillä että pystyt kävelemään kivutta. Poru pääsee kun kenkä ostoksille menee, niin ovat arvokkaita, mutta en joudukaan ostamaan joka vuosi uusia. En muistakaan koska ostin viimeksi, ovat edelleen hyvät käyttää. Eli hintaa kengille tosi vähän kun jakaa sen kuukausittain.

Jos sinun on ostettava käytettyjä kenkiä, katso ettei kengän kanta ole kulunut epätasaisesti, se kertoo käyttäjän virheellisestä asennosta jaloissa ja katso että kengän muoto on tukeva, ei lerppu, eli että nauhat ovat pitäneet kengät tukevasti kuosissa, eikä ne ole roikkuneet missä sattuu kuten nuorisolla on tapana kenkiään pitää. Ja katso että verret ovat vielä tukevat, sekä muutenkin kengän muoto suora. Sisäpuolella, ettei ole kovin muotoutuneita varpaankuvia pohjallisessa. Jos näin on, valitse jokin muu kenkä. Uskon että niitä löytyy kyllä hyviäkin kun hakee ja tutkii. Muista jättää tilaa jaloille vähintään 1cm,  mieluummin 1,5cm jos lapsesta kyse jonka jalka vielä kasvaa ja kun kyse aikuisesta, katso että ovat tarpeeksi leveät, ettei muodostu jalkoihin virheasentoja. Liikavarpaita jne.

Ja muista ei kiristäviä sukkienreunoja! Se häiritsee verenkiertoa, kuona-aineiden kiertoa pohkeissa, nilkoissa! Ja tämä muuten tärkeää jo lapsillekin opettaa. Jos jää painumia kun sukan ottaa pois, se oli liian kireä!! Eikä polvisukkia elleivät ne ole kiristämättömät!!

Tukisukkiakin on hyvä opetella käyttämään jos sinulla on verenkierto ongelmia, suonikohjuja, turvotuksia jaloissa. Lääkäriltäkin saa kunnon ohjeita, reseptin tukisukkiin, erivahvuuksilla. Myös ns hoitavia tukisukkia on paljon jo käytössä. Jos et itse kykene enää jalkojasi hoitamaan suosittelen jalkojenhoitajalla käyntiä, se maksaa itsensä takaisin.












Juuri huomasin kun kurakeleissä pihahommia tein että kumisaappaani ovat erittäin huonot, ne puristivat pohkeesta, ihme että en ole sitä aikaisemmin huomannut. No uusintaan menee nekin siis. Taidan hankkia pinkit :) Mutta nyt katselen talvikenkiäni ja näkyy olevan vielä kelvolliset.

Hoidatko sinä jalkojasi?

(Molemmat kuvat cco lisenssikuvia=saa käyttää mihin vain.)



lauantai 26. marraskuuta 2016

Itselle joululahjaa...



 Kuva Amazonin verkkosivulta, kuvaa muokattu. Kuin suklaarasia :)




Nyt päätin tänä vuonna ostaa itsellenikin jotain "joululahjaa". Yleensä meillä on ollut tapana jättää aikuisten lahjat ostamatta ja se raha laittaa johonkin pitempään reissuun. Tänä vuonna emme ollet kovin kaukana lomalla, vain Suomessa. (Asun Saksassa ) Mutta ensi vuonna olisi taas pidemmän loman aika. Se mikä kohde on, riippuu vielä..minusta mihin lähden. Miestä kiinnostaa amerikka, mutta hän on ollut siellä jo niin monta kertaa ja minäkin jo muutaman että ajattelin Kanadaa tällä kertaa.  Nuo reissut ovat aina hintavia ja niissä vierähtää kahdesta viikosta kolmeen ainakin joten säästettävää on. Meitä reissuun lähtijöitä on kolme. Eli jokaiselle pitää siellä  olla jotkain kivaa..yksi vaihtoehto olisi tietenkin risteilyt, mutta tuo välimeri on niin koluttu ja karibialle en lähde. Ja mies ei halua Alaskan risteilylle eikä napajääätiköitä ihailemaan :)

No siis tuo lahjani tällä kertaa. On tietenkin hemmottelua itselle. Olen saunan ystävä ja kylpyjen. Joten tällä kertaa kallistuin kylpyyn ja sen tuomaan virkistävään hetkeen. Tilasin itselleni netistä tietenkin kylpypalloja ja levyjä paketin, jotka liukenee veteen ja antavat ihanaa tuoksua koko kylppäriin.

Yleensä luen kylvyssä, musiikki on hiljaisella ja saattaa olla lasi viiniäkin mukana. Jos en lue niin valot ovat tunnelmallisemmat, kynttilöitäkin...näin saa pienestä hetkestä tehtyä itselleen voimaa antavan hetken ja näin pimeenä aikana ainakin minä tarvitsen sitä.

En löytänyt valmistajan sivua, on kai vielä teon alla. Tuote ei ole kovin vanha. Mutta ainakin aivan biotuotetta, eli minulle tärkeitä arvoja ja tuon paketinkin voin polttaa saunassa sytykkeinä. En siis tee itse lisää muovijätettäkään. Ja kierrätykseen nuo pussukat sopivat vallanmainiosti. Ja saa kuulemma rahat takaisin ellen ole täysin tyytyväinen, hienoa! Jotkut blogit täällä saksassa olivat testannet ja antaneet hyvät pisteet sekä asiakkaat amazonin sivuilla jonne saa jättää oman mielipiteensä tuotteesta. Joten kiva nähdä mitä meltä itse olen.

Olen varovainen kosmetiikan kanssa, mutta biotuotteita, vegaaneja kokeilen mielläni.

Tuotetta ei taida olla suomessa mutta tämä postaus onkin lähinnä aiheesta itsensä hemmottelua. Eli miten itse sen toteutat? Ostatko itsellesi jotakin joululahjaa vai et?

Tuo paketti maksaa nyt tarjouksessa 30€ normaalisti näkyi olevan 50€ aikas hintava normaalina.

Tämä on siis oma lahjani ja kerron sitten kokemuksia. Saan tuon jo tiistaina joten taidan jo heti illalla testailla :) Kerkii tilaamaan uuden vielä ennen joulua jos niin kiva tuote on.

Muistakaa hemmotella itseänne!! Virkistävää viikonloppua kaikille tasapuolisesti!


maanantai 21. marraskuuta 2016

Bona Valere mukana joulun tunnelmissa


Bona Valere kutsuu herkullisella uutuudella :

Signe Seebid kiinteyttävä hierontaöljy "Pippurinen Greippi". Eikö olekin ihana nimi?
Valmistautuminen pikkujouluun alkaa ainakin minulla hemmottelemalla itseäni.
Houkuttava vaahtokylpy ja sen päälle, hierontaa tai ainakin hierontaöljyä jos ei muuta ole saatavilla. :) Muuten kiva joululahja idea!!

"Erinomainen hierontaöljy, joka lämmittää, elvyttää ja stimuloi. Greipin eteerinen öljy elvyttää ihoa sekä vähentää selluliittia hieronnan avulla. Musta pippuri lämmittää ja stimuloi. Yhdessä ne muodostuvat hyvä tuoksuisen ja lämmittävän selluliittia vähentävän hierontaöljyn.... tämä tuote on tarjouksessa Bona Valeren sivuilla vielä hetken aikaa, joten kannattaa hyödyntää tarjous, nyt 28€ (40€ ) Käy lukemassa lisää sivulta tästä tuotteesta.

Oletko miettinyt jo kosmetiikka lahjaa ystävällesi, kaverille, miehellesi, tyttärelle, miniälle..hänelle jolla on jo kaikkea?
Bona Valere tarjoaa myös kivoja lahjaideoita. Voit koota oman paketin tai tutustua valmiiseen settiin joka on koottu kivoista tuotteista. Itse tykkään henkilökohtaisesti antaa pieniä paketteja, saippuat ovat aina listallani, erituoksuja, eteerisiä öljyjä unohtamatta.

Tässä teille muutama ihana setti...sisältö voi olla: huulivoide, sheavoi ja silkkisaippua tai huovutettu saippua, sheavoi, huulivoide tai tuoksukivi, ylang eteerinen öljy, silkkisaippua

Tässä on silkkisaippua, tuoksukivi ja ylang eteerinen öljy. Hemmottelua sekä iholle että mielelle!


Tässä on Huovutettu saippua, sheavoi ja huulivoide.  Ah mikä ihana saippua, huopa hivelee ihoa peseytyessä. Ja muuten tämä lahja on myös tukea antavaa: Lampaanmaitosaippuoiden huovutus tehdään yhteystyönä Viron Astangu kehitysvammaisten kuntoutuskeskuksen kanssa, jotka saavat työstä palkkatuloa.!


Tässä taasen Silkkisaippua, huulivoide ja shevoi. Ja iho kiittää! Ja muuten voit sanoa huulivoiteesta " makusi" ! Kun teet tilauksen sivulla lue ohjeet.

Hinta setillä on 30€ ja vain 8kpl, eli jos olet kiinnostunut ota yhteyttä heti Bona Valereen.


Tein tämän postauksen sen takia koska Bona Valerella  on hyviä tuotteita ja  Kiitoksena yhteistyöstä!













tiistai 8. marraskuuta 2016

Jokaisella on huonot päivät ja silloin tarvitaan piristystä.

Tänään tarvitsen itse piristystä, sitä saa näin myös blogin välityksellä, kauniista kuvista ja blogiystävistä. Siitä että saa jakaa muillekin hyvää mieltä ja oloa.
Päivät voivat olla myös harmaita vaikka ulkona paistaisi aurinko. Meillä jokaisella on näitä harmaita päiviä. Minulla tänään. Ehkä jopa pitkälle eteenpäinkin. Annako sen lannistaa itseäni, en. Vaan jatkan hetki kerrallaan ja voinnin mukaan. Se on oikea suunta.

Jokaisella on taakkansa joita joutuu kantamaan, kunnes se taakka kevenee ja sen voi päästää pois. On tilanteita että näin ei voi tehdä. Sairauksia jotka sanelevat päivän rytmin, askeleetkin. Mutta hetki kerrallaan, ei isoin askelin vaan lyhyin, hitaasti edeten.

Entä jos unelmoi lomasta, lämmöstä, meren sinisyydestä. Sekin auttaa. Jo katselemalla tuota alinta kuvaa tulee hyvälle mielelle. Ainakin minä tulen.

Annetaan mielen lentää, tehdä omia matkojaan, ei se ole keltään pois. Niistä saa voimaa ja samalla väriä elämäänsä. Pieniä hetkiä joista koostuu energiaa harmaaseen päivään.


Minä nautin tässä samalla kupin kahvia, kohta siirryn teehen kokonaan. Opettelen uusia asioita ja olen.  Olen voinnin mukaan. Kuten niin moni muukin joihin olen törmännyt blogiaikanani. Sinnikkäitä ihmisiä, erilaisine murheineen, sairauksineen. Mutta sinnikkyys on jokaisella voimavarana. Periksiantamattomuus.

Tämä blogi koostuu kaikenlaisesta, sitä sun tätä.  Myös sairauksista tulee jatkossa juttuja.  Mietin eräänlaista päiväkirjaa kokemuksistani ja elämän varrella tapahtuvista asioista. Ne kaikki on osa elämää. Hyvine ja huonoine asioineen. Onko sinulla toiveita tämän blogin suhteen?

Kohta ratkeaa arvonnan voittaja, otiko jo osaa siihen? Harmi kun en itse voi ottaa osaa :)
Kuvat ovat cco lisenssikuvia, eli kaikkeen vapaaseen käyttöön.





torstai 3. marraskuuta 2016

Piristystä hedelmistä


Pirteyttä hedelmistä. Kuinka hyviä ne ovatkaan. Evääksi töihin, kouluun. Tiesitkö muuten että on tehty tutkimus, jossa on osoitettu banaanin syömisen auttavan keskittymään ja siten parantavan suoritusta esimerksiksi kokeissa. Eli tämä hyvä lisä kyllä koulupäivän aikana oppilaillekin. Täällä Saksassa ei ole kouluruoka ilmaista vaan siitä pitää maksaa ja lisäksi teen välipalaa mukaan otettavaksi sillä päivät ovat pitkiä kun lasketaan bussimatkoineen ne venyvät 8-10 tuntisiksi päivästä riippuen, joten piristystä tarvitaan.

Hyvä lisä myös töissä itsekullekin. Hedelmät, muistithan syödä tänään itsekin!!??
Pieni lisä hedelmiä päivään ja luonnollinen lisä piristämään syksyn pimeyteen! Kun saisikin pian satsumia, ne tulevat kauppoihin täällä juuri tässä kuussa ja arvatkaa kuka niitä ahmii?? Ne sitten on hyviä!

Omenoita on omasta sadosta kellarissa pitkälle talveen.  Sekä hillona, että mehuna. Kaupasta ostettuna suosin reilunkaupan tuotteita ja luomua, biotuotteita. Ne ovat hiukan hintavampia mutta kemikaalivapaampia. Sillä jo omenan jokin kemikaali jota on omenan pinnassa vahana ärsyttää ihoani. Vaikka pesisin juuriharjalla ensin. Ja samaa vahaa on ilmeisesti myös mandariineissa jne kun kosketusärsytys alkaa väittömästi. Niitä myrkkyjä en kyllä halua suuhuni laittaa.


 


Herkullisen näköisiä eikös! := Keltainen aurinko pimeisiin iltoihin piristykseksi!



perjantai 28. lokakuuta 2016

Ihana hemmottelu Arvonta!




Hemmottelua tiedossa! Arvonnassa kaksi upeaa tuotetta Bona Valerelta ! Kiitos paljon että sain nämä upeat tuotteet arvontaan!!
Näitä molempia olen itse testannut ja todella hyväksi todennut.

1. Signe Seebid Laventelihoito 120ml Klikkaa postaukseeni

BonaValeren sivuilla sanotaan  :

"Kehovoiteen vaikutus
Laventelihoito sopii yleisesti ihon ja hiusten hoitoon. Kookosrasva ja laventeliöljy yhdessä syväkosteuttavat ihoa. Kookosvoi hoitaa ihoa. Laventeliöljy rauhoittaa ihoa ja auttaa ihoa palautumaan auringonoton jälkeen. Voi käyttää myös kuivalle päänahalle ennen hiustenpesua.
Käyttö
Sopii herkälle iholle. Levitä iholle ja anna imeytyä muutaman sekunnin ajan. Hiero hiusten latvoihin ja ennen pesua päänahkaan.
Sulamispiste 22 °C:sta alkaen. Kiinteytymisen saavuttamiseksi laita voide jääkaappiin 20 minuutiksi.
HUOM! Varmista ennen käyttöä, ettet ole allerginen tuotteen ainesosille. "

Tämä tuote on riittoisaa!





2. Signe Seebid Silkkisaippua 100g  Klikkaa postaukseeni

Bona Valeren sivuilla sanotaan :

 "Ylellistä ihonhoitoa silkillä ja itämaisilla aromeilla. Saippua sisältää aitoa silkkiä, jonka voi tuntea sen vaahdossa. Saippua sopii herkälle iholle ja sillä on ihoa kosteuttava vaikutus. Käytetään päivittäiseen pesuun."


Näin syksyn pimeisiin iltoihin on kiva saada jotakin tuoksuvaa, hoitavaa ja kun se vielä on itseä piristävää mikä ettei! Nämä tuotteet ovat luonnollisia ja ihoystävällisiä. Käsityönä valmistettuja eivätkä sisällä mitään synteettisiä aineita.

Miksi et haluaisi tuntea silkinpehmeyttä ihollasi ja nauttia sen vaikutuksesta !


1. Osallistua saa blogini lukijat ja siihen liittyvät. Eli pitää olla lukijana jotta voi osallistua. Kommentoimalla, jättämällä yhteystiedot=anonyymit, blogittomat.
1 Arpa!

2. Linkittämällä omalle sivulleen tai faceen     1 arpa.

3. Seuraamalla minua Blogipolku ja/tai  Blogit.fi      1 arpa, 2 arpaa jos molemmissa.

Kerro kommentissa monellako arvalla osallistut!


Yhteensä siis 4 arpaa. Arvonta on voimassa 11.11.16 asti ja ilmoitan voittajan osoitetiedot Bona Valereen ja hän lähettää tuotteet voittajalle. Kannattaa osallistua!

Selvennän vielä että vain lukijoille! Ja muut arvat siis lisäksi ei siis jos et ole lukijana ensin.




                                         Tässä nappi lisättäväksi omalle sivullesi .


Ja pysy kuulolla mitä kivaa voikaan löytyä Bona Valerelta jouluun! Siitä postausta myöhemmin.

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Psori vie päänahkani.

                                     
Näin pimeenä ja harmaana aikana on kiva katsella kauniita kuvia. Siellä Suomessa taitaa olla lunta, meillä on sateista ja viileää. Aiheena tällä kertaa itseänikin ärsyttävä ja hermoja koetteleva Psoriasis. Minulla se tosin on vielä "lievänä" ja päänahassa. Onko se sitten kiva paikka sille, no ei ole. Minulla on pitkät ja luonnonkiharat hiukset joten kivaa!

Olen miettinyt että joskos tästä innostuisi hiukset leikkaamaan kokonaan vaikka  muutaman sentin pituisiksi vain, en tiedä mutta vielä sinnittelen. Ja tässä muutamia vinkkejä joita olen itse kokeillut ja hyväksi todennut, teille jotka kärsitte samasta ongelmasta. Ja joille shampoot aiheuttaa päänahan kutinaa.

Sehän on selvää että Psori yltyy kun on stressiä ja tai murheita, surua jne. Itselläni oli kamala kevät suruineen ja perään murheineen ja sen kyllä tunsin ja huomasi,  ei se tosin ohi ole mutta vähemmällä kuitenkin.

Käytän luonnonkosmetiikka jos vaan mahdollista ja katson tarkkaan mitä pullot ja purnukat sisältävät. Olen tullut siihen tulokseen että hiuksilleni ja varsinkin siis päänahalleni on hoitoaine paras apu. Pesen päänahkani jokatoinen päivä ja siis vain hoitoaineella. En käytä shampoita enää ollenkaan ja hiukset ovat puhtaat sekä päänahka parempikin. Tosin kortisonia pitää käyttää pahempiiin kohtiin etten rikki raavi ihoa. Mutta tämäkin on helpottanut juuri näiden pesukertojen tihentymisen takia. Ja lisäksi teen kahden viikon välein öljyhoidon, se vasta hyvää tekee!

Käytän kookosöljyä lähinnä ja sen levitän päähäni ja annan vaikuttaa jopa seuraavaan aamuun asti. Irtoo hyvin kaikki töhnät joita tuo psori muodostaa. Onneksi tämä sairaus ei tartu, mutta on inhottava.
Moni kärsii kuivasta päänahasta ja syynä on usein liian voimakkaat pesuaineet, liian usein pesu, hiusten käsittelyt, värit,  parfyymit ja muut kemikaalit joita ei todellakaan tarvitse käyttää ollenkaan. Joskus olen pessut jopa kanamunalla hiukseni, ei paha ollenkaan! Itse tein kesällä nokkoshuuhteluita iholle ja päänahkaan sekin oli virkistävää ja hoitavaa.

Kokeile siis itsekin ihan pelkkää hoitoainetta hiustenpesussa, luonnonkosmetiikkatuoteita. Tai jos et niistä tykkää, katso mitä pullosi sisältää, ota selvää mitkä ovat haitallisia aineita ja mitkä voisivat allergisoida. Nykyään käytetään liikaa jos jonkinlaista kemikaalia ja mietinkin tarviiko niitä edes. Netistä löytää hyvinkin tietoa jos on asioista kiinnostunut.

Ja jokainen toki käyttää mitä lystää, mutta jos onglemia esiintyy ehkä on hyvä miettiä, miksi. Oma psoripäänahkani ei kestä kuin muutamia tuotteita ja siksi kun olen niin monelle jo herkistynyt, jopa allergisoitunut. Ja yksi hyvä hoitomuoto mutta kallis on etelänmatkat näin pimeään aikaan. Kun olimme viimeksi reissussa ja sain aurinkoa sekä suolavedessä kellumista ei ollut tietoakaan kutinoista päänahassa, kyllä nuo ovat luonnonkeinoista parhaimmat, kelle ne avun suo. Pahimissa tapauksissa ei oikein mikään ole avuksi. Mutta tsemppiä te joilla tätä vaivaa on!




Linkki Psoriasisliiton sivuille


Molemmat kuvat cco-lisenssikuvia, eli vapaaseen käyttöön.









maanantai 3. lokakuuta 2016

Velhon verenpuhdistus



Yhteistyö Yrttipaja


Yrttiteejuomapussin kyljessä sanotaan että talven jälkeen tämä juoma olisi oikein edukseen. Mutta minusta juuri nyt. Aina kun tuntuu siltä että olisi hyvä puhdistaa "itseään" Olo on ja oli sen tuntuinen että ei pahammaksi nyt voi mennä. Tarvitsin jotakin mikä laittoi elimistön käyntiin ja hoitaa samalla mieltäkin. Kipeänä olen nyt ollut monta päivää, sellaista pientä mutta joka kuitenkin haittaa jokapäiväisiä hommiani.

Joten tätä olen keitellyt  muutama iltana. Ainakin mieli on virkeempi kun tietää että yrtit ovat aina hyväksi. Ja kun vielä mieluista juomaakin niin mikä ettei. Minusta on upeaa että saan ja voin kokeilla erilaisia tuotteita, ettei aina sitä yhtä ja samaa laatua.

Tässä on supervoimaa mukana, nokkosta, mesiangervonlehtelä, voikukanlehteä, minttua, siankärsämöä, juolavehnänjuurta, katajanmarjaa ja voikukanjuurta. Oikea puhdistus ja  virkistyspommi elimistölle siis! Kyllä roppa kiittää tästä kuurista ja itsekin kun tiedän vaikutuksista.

Kerrataanpas hiukan noiden yrttien tehoa.

Nokkonen: oikea vitamiini pommi!Sadassa grammassa nokkosen nuoria lehtiä on C-vitamiinia 150 milligrammaa. Lehdissä on paljon A-, B2- ja K11- vitamiineja, rautaa! Tämä jos mikä on hyvä lisä kun on flunssainen olo tai kuten minä nyt tarvitsen jotakin energiaa, piristystä.


Mesiangervonlehti : lisää virtsan eritystä eli nopeuttaa aineenvaihduntaa, ja lisää munuaisten puhdistustehoa samalla kun virtsaamisen tarve lisääntyy. Poistaa siten kuonaa ja helpottaa oloa jos on turvotuksia. Ja kun olo helpottuu myös teen virkistävä vaikutus näkyy ja tuntuu. Hyvä lisä tukkoiseen, flunssaiseen oloon. Lue tuo mesiangervopostaus.!

Voikukanlehtiä : Hyvä nesteenpoistaja. Eli jälleen tulemme tuohon aineenvaihdunnan lisääntymiseen. Sopii hyvin pienenä kuurinakin jotta elimistö poistaa sinne kerääntyneen ylimääräisen nesteen. Laksatiivinen vaikutus myöskin joten helpottaa ummetuksesta kärsiviä.

Minttu: Hyvä apu ruuansulatushäiriöissä ja rentouttaa mieltä. Raskaan ruokailun jälkeen hyvä apu ja lisättynä tähän yrttiteejuomaan jota kokeilin, on virkistävä, puhdistava vaikutus taattu. Nauti vaikka ihan pelkkäää minttuyrttitetä  niin huomaat sen rauhoittavan vaikutuksen. Luonnolla on omia konsteja helpottaa jännityksiä ja unettomuutta. Niitä hyvä osata hyödyntää.

Siankärsämö: Lisää vastustuskykyä!! Ja jo se vaikutus tekee hyvän olon ja mielen! Lue tuo aikaisempi postaus Siankärsämöstä!

Juolavehnäjuuri :Hyvä ruansulatuksessa. Kevyempi olo siis aineenvaihdunnan parantumisen myötä.


Katajanmarja: Sisältää c vitamiinia ja hyväksi ruansulatukselle.

Voikukanjuuri : Edistää ruansulatusta. Kuten edellä muutkin yrit. Makuna hiukan yksin "karvas" minun makuuni,yhdessä sopiva.

Vaikka nämä ovat samankaltaisia kaikki vaikutuksiltaan, on maku kuitenkin erilainen. Ja yhdessä näiden vaikutus on hyvä sekä mieto juomana. Kaikilla yrteillä on lisäksi omanlaisensa vaikutus ja ne sivuaa jokainen aineenvaihduntaa, hyvää oloa, tasapainoa elimistössä, ummetuksen helpottumista=aineenvaihdunnan parantuminen, virtsanerityksen lisääntyminen, siten ylimääräisen nesteen poistuminen, kuona-aineiden puhdistumien kiihtyvän aineenvaihdunnan takia, eli kaikki yhdessä tehostavat toisiaan ja yhdessä ovat tehokas yhdistelmä.

Ei suotta ole sanottu että verenpuhdistamiseen! Ja kuten jo aikaiseminkin sanoin hyvä kuurina ja sitten jälleen taukoa. Vaihdellen erilaisten yrttiteejuomien kanssa. Tutustu aina ensin sopiiko jokin tuote sinulle vae ei. Kaikki ei sovi kaikille, se on selvää.


Tämä yhteistyö postaus Yrttipajan kanssa. Jos ehkä ihmettelette miksi näin monia saman firman tuotteita postailen, siksi koska tykkään näistä tuotteista, käytän itsekin näitä, puhdasta luonnosta ja vaikka muualla asunkin, suosin paljon suomalaista laatua!



Joko olet muuten tutustunut Yrttipajan tuotteisiin?? Eivät ole hinnalla pilattuja!
Nautitaan luonnonantimista!



torstai 29. syyskuuta 2016

Yrttimaan suunnittelua




        Ihanan keväinen, kesäinen kuva, ei omani vaan  cco= saa käyttää vapaasti kuva.



Kuva keväällä otettu, joten kertoo vain tuon korkeuden ja minkälainen tuo korkea lava on. Taustalla narsisseja ja heinäkin jo kasvaa.

On tullut aika jälleen laajentaa tuota yrttimaatani. Minullahan on jo kasvihuone,  jossa tomaatteja joka vuosi noin 16 tainta ja kurkkua noin 6-8 tainta kasvaa rehottaa. Sekä tomaatin juurilla salaattia, persiljaa, tilliä ja kukkakaaliakin. Kasvimaa  jossa kasvaa porkkanat, perunaa, mansikkaa, punajuurta, kukkakaalia, sipulia, kurpitsaa, melissaa, mangoldia, hernettä, salaattia jne. Ja korkealava jossa taas kasvaa retiisit, minttua, tilliä, persiljaa, salaattia, mangoldia, ja  joka 80 cm korkea, 80 cm leveä ja yli 2m pitkä. Mutta lisää kaipaan tilaa joka selkiyttää yrttien paikkoja.
Erikseen kasvaa rosmariini, laventeli, salvia ruukuissa  tuon laitan maahan ensivuonna. Basilikaa ruukussa, tinjamia ruukussa. Omenaminttua myös maahan ensivuonna, nyt oli ruukussa. Kaikken laista kasvaa ja vielä lisää pitää kasvaa :)

Ja meinaan sen aloittaa jo tänä syksynä, koska ainakin tuohon korkeaan lavaan täytyy laittaa pohjalle kaikkea mahdollista, oksista lähiten ja maata, multaa, lehtisilppua omiin kerroksiinsa. Viime vuonna sinne meni kummasti kaikki puutarhan leikatut oksat, lehtiroskat jne. Yksi laitetaan vielä lisää. Joten on aloitettava keräämään " roskia" On tuo vaan niin näppärä ei tarvitse kyykkiä.

Se suunnitelma on hyvä aloittaa vaikka ensin käsin paperille. Mieti mihin sitä tarvitset. Minä vain yrteille. On olemassa yksivuotisia, monivuotisia, pieniä ja pitkiä, joten ne on hyvä laittaa selkeesti mihin kohtaan tulevat ja itse laitan järjestyksessä nuo. Siten muistakin missä on yksivuotiset ja missä monivuotiset.


Eräs malli suunnitella on: mauste, rohto, tuoksu tai värin mukaan. Miten itse tykkäät. Sinne voi lisäillä koristeitakin, kivetyksiä jne. Minä rakennan vain koholavoja joten niillä saa selkeyttä riittävästi. Teen nimikyltit kaikille.

Tässä eräs kuva miten voi tehdä, ei ole oma kuvani vaan cco lisenssikuva. 

Ja meinaan juurikin näin tehdä. Muutama näitä pienempiä isojen kaveriksi.
Suurin tehtävä on rakentaa nuo ja sitten miettiä mitä kasveja tarvitsen. Ihan villiniittykin kiinnostaisi. Jonkunverran sitä jo onkin, koska tarvitsemme heinää talvella.  Mutta että ihan kukille/yrteille, sitä pitää miettiä.

Kun sinulla on selvillä mitä haluat kasvattaa on helppoa miettiä miten isoa aluetta tarvitset. Minulla on mangoldia liikaa,joten sitä harvennan. Ja taas ei ollenkaan kamomillaa, kehäkukkaa eikä kynteliä.

Fenkolia, meiramia, laventelia lisää. Lipstikkaa, salviaa minulla jo vähän onkin mutta lisää tarvitsen sekä rosmariinia lisää. Joten näille teen lavat.

Selleriä, erilajeja kurpitsaa, kukkakaalia sain vain 3 pientä tänä vuonna,joten sitäkin lisää. Kohopenkki on siitä hyvä että se on lämpimämpi, kuin maa on ja kun vielä peitän niitä keväällä satoa saa aikaisemmin



Ja parvekkeellakin voi ruukuissa kasvattaa yksivuotisia näppärästi, minulla on paprikaa ruukussa, mutta en tajua kun ei oikein viihdy, ehkä liian kuumaa..ja noita yrttejäkin jokunen, ne saa niin näppärästi sieltä hakea ettei aina tarvi lähteä pihalle asti :) Näitä on kiva jo suunnitella varsinkin kun on jo tehtävä jotain niiden eteen.

Näin tällä kertaa, onko sinulla kiinnostusta yrtteihin tai mitä sinulla kasvaa ? Vinkkejä otetaan vastaan tälläkin saralla :)





 




maanantai 26. syyskuuta 2016

Puutarhaan ideoita

Nyt on vuorossa puutarhan syys-siivous ja leikataan sekä hävitetään vanhoja pois. Siinä vasta hommaa. Mutta tuntuu että puutarha on kuin viidakko jo. Ainakin nuo kukkapenkit joille en juurikaan ole tehnyt mitään kun aika on mennyt yrttien ja syötävien kasvien jne kanssa.

 
Tässä on siivottavaa. On kiva kun on vihreetä  mutta kiva kun jotakin kukkisikin. Tässä on kyllä kukkivia mutta keväällä ja näin myöhemmin kesällä/syksyllä ei enää mitään. Joten uudistusta kaipailen. Onko vinkkejä kellään ?



Ajattelin poistaa kolme ruusupensasta kun ovat niin kituliaita että silmiin sattuu kun katselee. Kyllä ne kukkivat mutta vähänlaisesti ja tilalle laitan ensivuonna daalioita enemmän. Niitä toinkin kotisuomesta ison kasan viime kesänä kun siellä autolla olimme. Joten ruusujen jättämä aukko on paikattu. Minulla on pidempiä ja lyhyempiä daalioita. Ja erivärisiäkin, punaisia, keltaisia, tummanpunaisia.




Lisäksi laitan ylimmän kuvan Pensashankikin koristamaan ja juurikin tuon keltaisen version, ainakin se kukkii melkein koko kesän ja kerkii noi kevät kukat pois alta.
Isokukkaisin pensashanhikki, jonka kukat ovat voimakkaan keltaiset ja lehdistö kirkkaan vihreä.


Ja sitten puutarhani outo yksilö, en siis tiedä  mikä tämä on.







Samettisumakki vai jalopähkinä???  Veikkaan kyllä itse tuota sumakkia, en tiedä mistä lie tuohon tullut, mutta meinaan sen joka tapauksessa siirtää muualla, on se sitten mikä tahansa. Jos joku tietää vinkkejä kiitos!! Kunhan ei ole myrkkysumakkia!! No ei ole, siinä on pyöreemmät lehdet, onneksi :)


Pieni katsaus pihaani, mukavaa uutta viikkoa!








perjantai 23. syyskuuta 2016

Syksyn satoa



Syksyn satoa. Tuoretta ja terveellistä. Ostan aina biotuotteita jos vaan mahdollista ja omasta puutarhasta saan paljonkin erilaisia vihanneksia, juureksia ja hedelmiä. Näistä osa ostettu, kuten juuriselleri ja kesäkurpitsat, punasipulikin, jota en laittanut tänä vuonna, vain tavallista sipulia. Päärynöitä en ole kokeillut kasvattaa, ehkä näillä leveyksillä voisi onnistuakin.

Hedelmiä meillä syödään paljon, joka päivä jotakin. Omenasato on hyvä tänä vuonna joten niitä riittää pitkälle talvellekin. Porkkanoita tuli paljon ja niistä raastetta, keittoa, laatikkoa. Punajuuret vielä odottavat laittamista, viimevuotisia viimeisiä syödään pois, hyviä ovat vieläkin.

Syksyllä on puuhaa myös puutarhassa. Paljon laitettava talvikuntoon. Osan kasveista joudun jo poistamaan, uusia sitten tilalle ja pitää hiukan siivotakin kun tuntuu että rehottavat ihan liikaakin, kuin viidakossa olisi.

On puutarhan hoidossa oma työnsä ja aikaa menee, mutta kyllä sato sitten palkitsee.  Me yritetään olla omavaraisia niin paljon kuin mahdollista, saadaan myös naapureilta satoa mitä heillä on yli sekä vaihtelemme tuotteitamme.  Kellari jo pursuaa säilöttyjä ja pakastimet joita on yhteensä kolme.

Mangoldia on vielä ja sitä saa naapurit vaihdossa. Sekä salaattia kasvihuoneessa, persiljaa, tilliä, retiisiä. Omenoista, luumuista puhumattakaan.

Ajattelin viikonloppuna kokeilla mangoldia, juuriselleria ja porkkanaa keittona, katsotaan mitä laitan lisäksi. Soseutettuna ne ja voi sinne perunaakin laittaa. Ravinteikas keitto sanoisin. Mutta siitä lisää kun saan sen tehtyä. Omaa kokeilua sekin jälleen.


Näillä eväillä viikonloppuun..maukasta sellaista kaikille tasapuolisesti!






keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Luumua luumua





Siinä odottaa 4 kiloa luumuja hilloksi tuloa. Pesu ja matojen etsintää. Tänä vuonna jälleen kerran noissa ollut paljon matoja, melkein näkyvätkin kun tarkkaan katsot. Ei kauheen houkutteleva kuva, mutta sen hillon maku tärkein. Helppoakin kun mikä tehdä itse. Aikaa vie vain tuo puhdistaminen, kivien poisto, keittäminen ja soseutus, hillosokerin lisääminen. Tällä kertaa se sokeri on 2:1 kun ei ollut lähikaupaasa normaalia mitä käytän eli 3:1.

Tätä sitten herkutellaan talvella, toki tämä ei ole viimeinen satsi jonka teen, vielä niitä on...

Paahtoleivän päälle ja myös meillä tykätään kaurapuuron päällä, jonka joka aamu teen veteen. Viikonloppuisin en, etteivät ihan vallan kyllästy syöjät :)

Terveellistä ja hyvää. Teitkö sinä jo luumuhilloa? Entä jotakin muuta näistä?

Luumupiirakkaa tuoreista luumuista, tai kuivattunakin.
Teen myös glogiä jouluksi, eli litra "kirkasta" ja luumuja pestynä, puhdistettuna kannelliseen isoon astiaan ja sitten pimeään ,viileään odottamaan joulua. Luumuja halkaistuna, noin 3kg. Vuorotellen luumuja ja sokeria ja päälle sitten se kirkas liemi. Sokeria noin 2-3 rkl vähintään kerroksittain/vuorotellen luumujen kanssa. Eli lasipurkki on oltava riittävän iso. Minulla se on 7l. Kun on riittäävn kauan ollut, vähintään 10 viikkoa nyt siis hyvä aika tehdä!, Pidempi on parempi voit joko siivilöidä luumut pois ja laittaa "mehun" eripulloon, mutta minä annan olla tuossa purkissa. Sitä mössöäkin on kiva syödä, mutta ei liikaa huh on "väkevää". Kiva iltaisin kynttilöiden hämyssä maistella omaa glögiä :)




Tässä valmiina. Eli ihan kivasti tuli hilloa. 6 purkkia on 450g ja noi 3 pieniä.


Herkutellaan..








tiistai 20. syyskuuta 2016

Mustaherukka

Yhteistyö Yrttipaja

Mustaherukka tuo yksi c-vitamiini pommi joka näin syksyllä on kyllä oivallinen teenä, kuivattua lehteä. Itse tykkään käyttää myös salaateissa tätä kuivattua muotoa. Joka on tehnyt mustaherukkkamehua on kyllä saanut lahjan! Lapsuuskodissani se oli  jokapäiväinen herkku, nyttemmin jäänyt kun minulla ei pensasta ole.

En  harmikseni muistanut suomesta kesällä kerätä lehtiä kotoani mutta sain onneksi tilattua tätä Yrttipajalta ja pääsen siis nauttimaan tämän hyvää tekevästä vaikutuksesta. Onhan täällä Saksassakin näitä pensaita ihmisillä mutta ei kellään tuttavalla. Meillä oli joku vuosi sitten, ei oikein menestynyt, en tiedä miksi. Ehkä pitää jälleen kokeilla saisi napostella marjoja suoraan pensaasta, ah mitä herkkua!

Tämä on myös hyvä atooppisen ihon hoitoon, nyt siis kokeilemaan. Wiki sanoo myös että sokeritaudinhoitoon myös käytetty. Uskon että kaikki luonnontuote on hyväksi erilaisissa sairauksissa, ja tässäkin marjassa  on paljon hyviä tulehduksia estäviä antioksidantteja, mineraaleja, vitamiineja, kaliumia ja lehdissä myös näitä samoja mutta ei kuten marjassa on. Ja muistakaa vaihdella tuotteita, monipuolisuutta siis.

Minulla on siis mustaherukanlehtiä kuivattuna ostettuna. Helppoa kuivata myös itse, mutta parempi kerätä tuoreita lehtiä eli kevättä, kesää odotellessa. Lehtiä voi myös pakastaa jos tykkäät vaikka talvella leivänpäälle laittaa. Parempi tämä minusta tuoreista lehdistä, aromi säilynyt paremmin! Yrttilevite myös houkuttavaa..

Itsetehty yrttilevite: 1 osa kylmäpuristettua kasviöljyä, 1 osa voita, 1 osa vettä ja ripaus suolaa. Levitteen voi maustaa ihan millä itse tykkäät mutta mustaherukanlehdet myös sopivat tähän.  Tämä levite myös  nyt ajankohtainen, tee oma sekoitus kuivatuista yrteistä, pippuria jne..Kokeilemalla tiedät mikä maistuu ja tuoreille sämpylöille levitettä!

Entäs jos kokeilet yrttiviilikastiketta, sopii myös ihan mikä yrtti makusi mukaan. Sekoitat vain kermaviiliin, tai tavalliseenkin jos et tuosta toisesta niin pidä. Mausta makusi mukaan! Itse tein viimeksi tätä basilikasta, ja hiukan näitä kuivattuja mustaherukanlehtiä myös ja sitten salaatin kastikkeeksi ja yksi kokeilu oli dippikastikkeena kukkakaalin ja porkkananpaloille. Omia sovelluksia mutta maukasta! Kannattaa uskaltaa kokeilla!


Syökää suoraan pensaasta kellä vielä näitä on, toivottavasti kellarit pursuaa mehua ja hilloja. Minä nautin tästä teenä ja salaateissa.

Muistakaa herkutella, vaikka illalla kynttilänvalossa, kupillinen höryävää teetä ja hiljaisuus...ah mikä vaikutus!

Minä alan suunnittelemaan uusia kasvulavoja ja uusia kasveja, pensaita puutarhaan. Tämä taitaa olla hankintalistalla. Yksittäisiä yrttejäkin saa Yrttipajalta tilattua. Kannattaa suosia kotimaista!!

lauantai 17. syyskuuta 2016

Juureskeitto minun tapaani

                                      Kuva cco lisenssikuva, ei omani.



Sato on juuri parhaillaan. Keittiössä on kuuma, ulkona myös, tai ei enää. Siellä oli yli 30 astetta joten tänään nautin keittiöhommista. Ulkona sataa vettä ja ihanan viileää.
Teen juureskeittoa  omaa reseptiä, saas kattoo tuleeko syötävää.

Keittelen siis, juuriselleriä, kurpitsaa joista käytössä Myskikurpitsa, Kesäkurpitsa ja Talvikurpitsa.  Joukossa on myös punaisia porkkanoita, antavat kivan lilan värin, myös käsiin :)Tällä kertaa muiden juuresten keltaisuus voitti ja keitto vain hiukan tummempaa mutta ei lilaa.

Varsiselleriä ja Bataattia jota voi käyttää perunan tapaan, ei ole sukua perunalle. Ja vielä yksi Keltajuurikas jonka keittelin erikseen ja näin sain kuoren näppärästi irti, punajuuren sukuun kuuluva. Mutta keltainen.

Jokaista juuresta siis yksi ja varsiselleriä  vain puolikas ja mukulaselleriä myös. En mitannut vettä mutta sanoisin että sitä oli noin kaksilirtaa, osa haihtui keitettäessä pois.

Keittelin pehmeäksi ja soseutin mixerillä, joukkoon juuresmaustetta vielä ja sehän tietenkin Yrttipajan koska en käytä muita kuin heidän tai omia sekoituksiani. Sekä noin 200ml ruokakermaa joka antoi pehmeän kermamaisen silauksen keitolleni.

Maistiaisiin osallistui 4 ihmistä ja kaikki sanoivat että hyvää, se on paras palkka minkä keittäjä voi saada, varsinkin kun kyse omista resepteistä. Mielelläni kokeilenkin omia sekoituksiani ja näissä se käy. Harvoin tulee ihan suurta pettymystä maunkaan suhteen.
keiton tekee pian,tämä systeemi/resepti on todella yksinkertainen. Ja tulee samalla kokeiltua monipuolisesti juureksia. Ja meiltä läheltä saan Biotuotteita jos niitä ei ole itselläni, nämä myös kaikki Biojuureksia.

Lautaselle ja päälle tuoretta basilikaa jos sitä on ja tumman leivän kanssa tai patongin.Meillä suositaan tummaa leipää joten se tällä kertaa  mukana. Ja olemme tietoisesti vähentäneet lihan syöntiä  joten keittoja tai patoja meillä kuluu. Juureksista saa hyvää pataruokaa myös tehtyä, ehkä sitä ensikerralla.
















torstai 8. syyskuuta 2016

Mesiangervonkukka

Yhteistyöpostaus Yrttipaja

Mesiangervo joka kasvaa voi sanoa kaikkialla. Ja itselläni heräsi ajatus kasvattaa tätä koristeenakin omassa puutarhassa. Miksi ei, hyödyllinen ja korvaa kyllä monen muun kasvin mennentullen ja saa tuoksunkin kaupanpäälle. Mesiangervo kuuluu ruusukasveihin kuten ruusutkin, vadelmat ja mansikat.

Mesiangervon kukkia on parempi kerätä kun niissä on vielä nuppua ja vain hyvät kerätään. Mikä sen kauniinpaa kesäaamun puuhaa.
Itikoita ja ötököitä löytyy kyllä helposti kukinnoista. Itse olen kuivannut kaikkia kasvejani, yrttejäni ilmavasti huoneessa jossa on vesivaraaja joka lämmittää huoneen tuonne 40 asteeseenkin asti. Kun ovat kunnolla kuivunueet laitan tiiviiseen lasipurkkiin ja säilytän pimeässsä varastohuoneessa. Kasvia voi myös kuivattaa ripustettuna.

Lehtiä olen kuivattanut erilailla, olen niitä sullonut lasipurkkiin sinällään jo tuoreena ja ovat siellä paripäivää jonka jälkeen olen ne kuivannut normaalisti. Tätä systeemiä voisi kutsua lehtien hiostamiseksi.

Ellet halua tehdä kaikkea itse tätä maustetta voi tilata kätevästi Yrttipajalta. Saatavana 25g pussukka ja lisäaineeton tottakai.


Kukka on kuuluisa salisyylihaposta, sen johdannaisista joka on antiseptinen, kuumetta alentavaa ja tulehduksia parantavaa. Kaikki tietävät "Asperiinin", jonka loi lääketehdas jo vuonna 1899 mutta jo sitä ennen mesiangervon kukista löydettiin salisyylia. Tästä voi lukea wikistä lisää.  Ja kun tunnetaan salisyylihappo tiedetään siis vaikutuksiakin ja haittavaikutuksia myös. Eli en suosittele tätä kasvia astmaatikoille, en verenohennelääkettä käyttäville jne. Eli ota selvää myös itse tutustumalla kasveihin mitä voit käyttää ja mitä et!

Käytöstä 

Kukista, nupuista tehty tee lievittää siis flunssanoireita, kuumetta alentavasti. Päänsärkyyn on tätä käytetty ja helpottamaan reumatismin oireitakin. Vahvaa teetä voi lisätä kylpyveteen, höyryhengitykseen jne. Vahvempaa saa kun hauduttaa pidempään ja käyttää hieman enemmän kuivatettua kukintoa, lehtiä. Kokeilemalla löytää itselleen sopivan määrän. En itse tykkää kovin voimakkaista mauista  joten olen varovainen näiden kanssa.

Vaniljan tapaan voit käyttää mausteena. Kiva lisä kakkua tehdessä. Sekä ehdottomasti kermavaahtoon!
Näin syksyllä kun illat jo viilenevät on kiva pulahtaa virkistävään kylpyyn johon mesiangervoa myös voi käyttää. Tee sekoitus itsellesi ja yhdistele erilaisia kasveja keskenään. Vadelmanlehdet kuivattuna, pihlajanmarjanlehdet jne ovat kiva lisä kylpyveteen. Kuten myös teessä! Virkistävä vaikutus johtuu kehon lisääntyneestä aineenvaihdunnasta, hikoilu lisääntyy= keho pudistuu. Ummetukseen tällä on vaikutusta myös juuri tuon lisääntyneen aineenvaihdunnan takia.

Itse kokelin tätä jalkakylpyyn ja tuoksu oli mieto ja pehmeät jalat kaupanpäälle. Mesiangervo sopii siis sisäisesti että ulkoisesti. Kukat ja lehdet. Ei pitkiä aikoja samaa, on hyvä muistaa vaihdella maustesekoituksia, teetä ja tutustua ensin niihin kasvina.

Luonto on aarrearkku ja kun sitä osaa hyödyntää mikä sen antoisampaa!

Poikkea Yrttipajan kotisivuilla ja tee hyviä hankintoja, itse tein juuri ison tilauksen, en voi kaikkia itse kuivatella, ei riitä tilat. Into riittäisi kyllä.